Uusimmat

Final Fantasy XIV on yhä Squaren häpeätahra

28.09.2011 12:00 Miikka Lehtonen

Tapahtui aika tarkkaan vuosi sitten: Final Fantasy XIV julkaistiin. Hetken päästä pelaajat huomasivat, että pelihän oli aika surkea. Vähän ajan päästä Squarekin huomasi saman ja ilmoitti, ettei pelistä veloiteta kuukausimaksuja, ennen kuin se on korjattu. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Squaren edustajien ilmeet olivat vakavia jo vuosi sitten kun suuri osa Final Fantasy XIV:n kehitystiimistä irtisanottiin vuolaiden anteeksipyyntöjen ja kumartelujen kera. Firma tunnusti, että peli oli sen verran kehno, että sen pelastamiseksi tarvittaisiin suuria ja dramaattisia toimia. Näistä ensimmäinen oli se, että pelin kuukausimaksut pistettiin jäihin korjausten ajaksi.

Aikomuksena oli, että hätätilanne kestäisi kuukauden tai pari, mutta pelistä ei vieläkään veloiteta kuukausimaksuja. Pelin PlayStation 3 -versiotakaan ei ole vielä näkynyt tai kuulunut, sillä tiimi haluaa keskittyä ensin PC-version pelikuntoon saattamiseen, mikä tuntuu kestävän yllättävän kauan. Tämä on huomattu myös Squarella. ”Koko Final Fantasy -sarjan maine on kärsinyt suuresti”, totesi Square-kiho Yoichi Wada pelistään japanilaislehdistölle.

Samaan syssyyn mies paljasti myös, että kyse ei olekaan ihan pienistä muutoksista. ”Jatkamme uudistuksiamme, mikä tarkoittaa käytännössä koko pelin tekemistä uudelleen. Toivomme, että saamme vielä henkiin sen Final Fantasy XIV:n, joka meidän oli tarkoitus julkaista.”

Auts! Ensin kallis ja pitkä kehitysjakso, sitten reippaasti persnettoa menetettyjen kuukausimaksujen muodossa ja nyt tämä? Saattaa näkyä Squaren tilinauhan lisäksi myös osakkeiden kurssissa ja kengän kuvina vastuullisten persposkissa.

Lähde: 1Up

Lisää aiheesta

Final Fantasy XIV:n uusi tuottaja avasi sanaisen arkkunsa

Final Fantasy XIV on vaikeuksissa – PS3-versio siirtyi horisonttiin

Square Enix -pomo myöntää: Final Fantasy XIV ei ole miellyttävä

Final Fantasy XIV:n avoin beta muuttui farssiksi

Lue myös

Nyt on tilaisuutesi kysyä syksyn kovimpien pelien kehittäjiltä!

Pohjanmaan valtias (Lautapeli)

TV-kanava väitti Arma II -pelivideota oikeaksi terrori-iskuksi

Muropaketin uusimmat