Uusimmat

GameStick haastaa Ouyan USB-muistin kokoisella konsolilla

03.01.2013 12:00 Juho Anttila

GameStick

Ouya on yksi viime vuoden puheenaiheista. Halpa konsoli, johon on ladattu valtaisat, monen mielestä epärealistiset odotukset. Perusidea on kuitenkin yksinkertainen: konsoli, joka pyörittää Android-käyttöjärjestelmää. Mikään ei estä muita tekemästä samaa temppua.

Kasuaalipelejä tarjoavan PlayJamin GameStick on yksi tällainen projekti. Kyse onkin varsin veikeästä laitteesta, sillä itse konsoli on vain USB-tikun kokoinen. Konsoli mahtuu siis kulkemaan vanhaa Nintendo-ohjainta etäisesti muistuttavan peliohjaimen sisällä.

Laite sisältää 1 gigatavun verran muistia ja 8 gigatavun flashlevyn. USB-liittimen sijaan konsoli sisältää HDMI-liittimen ja sitä käytetäänkin tökkäämällä konsoli suoraan kiinni television HDMI-porttiin. Kieltämättä kätevää ja vielä kätevämpi on laitteen hinta, se tulee suunnitelmien mukaan asettumaan 79 dollarin paikkeille, ohjain mukaan luettuna.

Jotta GameStick voitaisiin tuoda markkinoille, tarvitsee PlayJam kuitenkin rahoitusta. Sitä haetaankin KickStarterin kautta. Tavoitteena on 100 000 dollarin potti, josta tätä kirjoittaessa on kasassa vajaat 8000 dollaria. Toki aikaakin on keräyksessä jäljellä vielä 29 päivää.

Suurin kysymys tässä vaiheessa toki kuuluu, mitä pelejä GameStick tulee tukemaan. PlayJam ei ainakaan vielä ole lähtenyt Ouyan linjoille vihjailemaan AAA-pelien GameStick-käännöksillä, mutta aika näyttää, kuinka käy kun Kickstarter lähestyy loppuaan. Joka tapauksessa GameStick tulee tuskin olemaan viimeinen markkinoille pyrkivä Android-pelikonsoli.

Lähde: Edge

Lisää aiheesta

Kehittäjät saivat Ouya-konsolinsa – katso mitä paketista paljastui

Ouya-konsoli etenee: Android päivittyi, prototyyppi valmistui

Ouya todisti, että vedätyksellä pääsee yhä pitkälle

Muropaketin uusimmat