Uusimmat

Gearbox pyristelee irti Aliens-oikeudenkäynnistä

01.08.2014 14:00 Jukka O. Kauppinen

Olipa kerran pelistudio, kaksikin. Julkaisija. Lisenssipeli. Aliens. Yksi firma värvättiin tekemään Aliens-lisenssipeliä, firma farmasi pelintekemisen toiselle puodille ja pieleen meni. Sieltä tuli kerrassaan kökkö peli. Mutta vaikka Timegate Studios tekikin loppumetreillä roskaa, niin syyllisyys on silti Gearboxin niskassa. Paitsi ei Gearboxin mielestä.

Sega ja Gearbox päätyivätkin oikeuteen, kun pettyneet fanit vaativat firmojen päitä pölkylle lupausten pettämisestä.

Kuten Miikka aiemmin uutisoi:

Kaliforniassa nostettu joukkokanne koskee pelin markkinointia. Aliens: Colonial Marineshan näytti sekä pelikuvissa että varhaisissa lehdistödemoissa aivan eri peliltä kuin visuaalisesti toivottoman vanhanaikainen lopputuotos. Damion Perrine -nimisen herrasmiehen mukaan kyse on rikollisen harhaanjohtavasta mainoksesta ja asianajotoimisto Edelson LLC on asiasta Perrinen kanssa tarpeeksi samaa mieltä tarttuakseen juttuun.

Lienee selvää, että mainonta maalaa tuotteesta aina mahdollisimman ruusuisen kuvan. Aliens: Colonial Marinesin kohdalla ongelmallista on kuitenkin se, että materiaalin väitettiin edustavan aitoa pelikuvaa, vaikka kyse oli selvästi vahvasti meikatusta materiaalista. Nyt nostetun joukkokanteen mukaan pelin julkaisupäivänä laukeavat embargot estivät myös levittämästä tietoa tuotteen todellisesta laadusta ajoissa. Näin ennakkotilaajat ja julkaisupäivänä pelinsä ostaneet joutuivat tekemään ostopäätöksensä virheellisen markkinoinnin perusteella.

Haasteen tiimoilta painitaan yhä oikeudessa, mutta Gearbox on pistänyt nyt isomman vaihteen päälle päästäkseen siitä eroon. Firman mukaan Gearbox kun ei liity asiaan millään tapaa.

”Gearbox on pelikehittäjä. Gearbox ei ole julkaissut tai myynyt kyseistä peliä. Sega on vastuussa pelin markkinoinnista ja myymisestä”, Gearbox perustelee.

Sega on kantanut tähänkin mennessä päävastuun haasteen käsittelystä, mutta Gearbox haluaa nyt täydellisen irtioton koko tapaukseen.  Firma haluaisi muutenkin päästä eroon koko Aliensista, sillä loppumetreillä studio menetti ”miljoonia dollareita” Colonial Marinesin kehityksessä.

Lähde: Gearbox seeks removal from Aliens: Colonial Marines class action lawsuit

Lisää aiheesta

Aliens: Colonial Marines vaikuttaa pettymykseltä – mutta kuka vastasi kehitystyöstä? 

Gearbox Aliens-oikeusjutusta: ”enemmän kuin perusteetonta” 

Mitä ihmettä Aliensille tapahtui? 

Oliko Aliens: Colonial Marines rikollisen huono – oikeuslaitos selvittää 

Sega tunnustaa: Aliens Colonial Marinesin trailerit antavat pelistä väärän kuvan