Uusimmat

Grand Slam Tennis 2 napostelee muutenkin kuin minihameiden takia

14.03.2012 19:40 Jukka O. Kauppinen

Henri Heikkinen pisti tennissukat kaappiin, mailan pussiin ja piipahti suihkussakin. Sitten odottivatkin treffit Venus Williamsin kanssa. Mutta miten tähän päädyttiin?

Grand Slam on visuaalisesti näyttävä ja hyödyntää EA:n pelinaama –teknologiaa, jolla saa itsensä peliin. Oman naamansa voi käydä rendaamassa vaikkapa EA:n kotisivuilla, jolloin se on käytettävissä sellaisenaan toimintoa tukevissa peleissä. Kyllähän sitä aina mieluummin katselee omaa naamaansa ja lihaksikasta vartaloaan pelistä kuin peilistä.

Omaa uraansa voi sitten kehittää pitkässä uramoodissa, satunnaisissa matseissa tai turnausklassikoissa, joissa pääsee ottamaan revanssia yhteensä eri klassikkomatseissa. Alkuun auki ovat vain 2000-luvun pelit, mutta aikansa nyhräämällä pääsee elämään uudelleen myös mm. Björn Borgin ja John McEnroen vuoden 1980 Wimbledon –finaalin. Luonnollisesti myös perustarpeet täyttävä moninpeli löytyy.

John McEnroe ja Pat Cash on palkattu peliin kommentaattoriksi. Selostus kuulostaa hyvältä ja tuo mukavan illuusion peliä oikeasti seuraavista selostajista. Luonnollisesti paljon pelanneelle alkaa ennalta nauhoitettu selostus toistamaan itseään, mutta toisaalta, ei sitä niin tarkasti koskaan kuuntele.

Lue koko arvostelu: Grand Slam Tennis 2 (PS3, Xbox 360)

Lue myös

J.U.L.I.A (PC)

NBA 2K12 (PS3, Xbox 360)

SSX (PS3, Xbox 360)

Street Fighter X Tekken (PC, PS3, Xbox 360)

Top Spin 4 (PS3, Xbox 360)

Virtua Tennis 4 (PS3, Xbox 360, Wii)