Uusimmat

Grand Theft Autoa syytetään taas murhista!

27.08.2013 20:15 Teemu Viemerö

Murhasimulaattoriksi toistamiseen syytetty Grand Theft Autoa -sarja saa taas niskaansa tulta ja tulikiveä. Louisianan viranomaiset raportoivat 8-vuotiaan lapsen ampuneen 87-vuotiaan isoäitinsä, Marie Smothersin, vain minuutteja GTA-pelisession jälkeen.

Grand Theft Auto on aina ollut peliväkivallan silmätikkuna. Äskettäin tapahtunut ampumavälikohtaus ei tee taaskaan hyvää mainetta Take Twota eikä Rockstaria kohtaan. 8-vuotias poika oli ampunut omaishoitajana toimivaa 87-vuotiasta isoäitiään takaraivoon naisen katsellessa televisiota. Poika perustelee asiaa vahingoksi. Lapsen isä on myöntänyt aseen olevan Smothersin nimissä.

”Ampumisen motiivi on vielä epäselvä, mutta tutkijat ovat saaneet selville epäillyn pelanneen Grand Theft Auto 4:sta Playstation 3:lla vain minuutteja ennen välikohtausta. Peli on yhdistetty kannustamaan väkivaltaan ja palkitsee pelaajaa pisteillä jokaisesta suoritetusta taposta,” East Feliciana Parishin viranomaiset sanovat tiedotteessaan.

Take Two kieltää syytökset eikä näe peliä yhdistävänä tekijänä: ”Teoria murhien yhteydestä viihteeseen on lytätty monet kerrat useissa eri tutkimuksissa. Asiassa ei kiinnitetä huomiota oikeisiin tekijöihin.”

Tämä on aivan totta. Pikkupojat ovat aina pitäneet pyssyleikeistä, mikä ei todellakaan ole Grand Theft Auton syytä.

Enemmänkin voitaisiin kysyä, että miten pikkupoika on saanut käsiinsä ladatun aseen ja miksei sitä ole säilytetty asianmukaisesti?

Toisekseen: pelin ikäraja on 18 vuotta. Miksi 8-vuotias sitä ylipäätään pelasi?

Lähde:CNN, Police: 8-year-old shoots, kills elderly caregiver after playing video game

Lisää aiheesta

Ehkä kaikkien aikojen fiksuin kannanotto pelien ja väkivallan suhteesta 

Peliväkivaltakeskusteluun ei ole yksiselitteisiä vastauksia 

Pikseliväkivalta muutti PC:ltä taskuun – kuinka siinä kävi?

Videopelien suhdetta käytösongelmiin tutkittiin taas, tulokset eivät yllätä 

Muropaketin uusimmat