Uusimmat

Huhupartio: World of Warcraft saa seuraavassa päivityksessä mikromaksuja

04.07.2013 11:00 Miikka Lehtonen

Moni on jo jokusen vuoden ajan odotellut, että Blizzardin megahitti World of Warcraft muuttuisi ilmaispelattavaksi. Toistaiseksi on ollut aika hiljaista, mutta nyt voi hyvinkin olla, että olemme ottamassa ensimmäiset askeleemme sitä kohti.

Perinteisen kaavan mukaan sillä sekunnilla kun World of Warcraftin päivitys paukahtaa testiservereille, datalouhijat käyvät kaikki tiedostot läpi ja löytävät tulevien pomojen kaikki kyvyt, tulevat esineet ja kaiken muunkin, mitä päivitys tulee sisältämään. Tällä kertaa he löivät hakkunsa kenties puhtaaseen kultaan.

Datalouhinta on nimittäin löytänyt pelistä kiinnostavan uuden potionin, jolla saa +100% kokemuspisteitä hirviöiden taposta ja questien palauttamisesta. Kova juttu, mutta tämä on vielä kovempi: pulloon liitetyt koodinpätkät viittaavat siihen, että sitä myydään päivitys 5.4:n mukanaan tuomassa mikromaksukaupassa.

Ennen kuin kukaan innostuu liikaa, tämä ei vielä ole automaattisesti 100% varma tae siitä, että mikromaksut ovat tulossa. Kehitystiimin jäsen vahvisti Twitterissä, että tiimi tutkii mahdollisuuksia ja miettii keinoja, mutta voi hyvin olla, että suunnitelmat realisoituvat vasta kaukaisessa tulevaisuudessa tai ehkä vain Aasiassa, jossa mikromaksut ovat kova juttu ja WoWia pelataan muutenkin tuntimaksulla. Mutta leikitään hetki ajatuksella, että mikromaksut tulisivat tännekin.

Mitä mikromaksut tarkoittaisivat World of Warcraftin osalta? Tietenkin lisää rahaa Blizzardin kirstuihin, sillä kyllähän esimerkiksi levelöintivauhdin tuplaavat pullot kauppansa tekisivät, nimimerkillä ”Pandarian expatahtiin kolmatta kertaa hajoava”. Perinteisesti tällaiset mikromaksut ovat myös suuri askel kohti free to playn rantoja, sillä vaikka toki moni onkin niin totaalinen addikti että ostaa vaikka 99 sentin hintaisia pulloja 13 euron kuukausimaksunsa päälle, useimmat eivät moiseen lähde. Mutta jos peli olisi ilmainen ja ilmaispelaajat keräisivät vaikka kokemusta hitaammin kuin maksavat asiakkaat…

No, tämä on kaikki ajatusleikkiä. F2P on kuitenkin väistämättä myös World of Warcraftin tulevaisuudessa, eikä välttämättä edes kovin kaukana. Tilaajaluvut tiettävästi putoavat aika vauhdilla ja Mists of Pandaria on lähestymässä syklinsä loppua. Siis sitä pistettä, missä seuraava lisäosa on vielä vajaan vuoden päässä, mutta uutta sisältöä ei välttämättä 5.4:n jälkeen ole tulossa. Ja sekös tilaajamääriä pudottaa! Joten ehkä nyt olisi hyvä paikka tehdä kokeita?

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

World of Warcraft 5.4: yhdistyviä servereitä ja joustavia raidikokoja