Uusimmat

Huopahatun paluu: Tex Murphy -kickstarter ylitti tavoitteensa reilusti ja toteutuu suunniteltua parempana!

17.06.2012 13:00 Tero Lehtiniemi

Kickstarter alkaa pikkuhiljaa olemaan peliteollisuudessa samanalainen kirosana kuin aiemmin kiva ja ihana freemium, ja jossain vaiheessa melkein lupasin itselleni etten niistä uutisoi. Kunniallisten ja tarpeellisten kickstartereiden rinnalle kun on kivunnut täysin surkeita ja kyvyttömiä ehdotuksia ja jopa suoranaisia trolleja. Onneksi tietyt asiat muistuttavat että toivoa on vielä.

Legendaaristen Tex Murphy -seikkailupelisarjojen henkiinherätykseen pyrkinyt Project Fedora -kickstarter on nimittäin saavuttanut rahoitustavoitteensa ja ylittänyt sen reilusti. 450 000 dollarin tavoite ylittyi lähes kolmasosalla, ja rahaa saatiin kokoon melkeen 600 000 dollaria. Ilahtuneet kehittäjät ovatkin luvanneet, että yli jäänyt raha käytetään uuden sisällön luomiseen, lokalisaatioon, tunnistettaviin ääninäyttelijöihin ja kunnolliseen musiikkiin – ehkä jopa orkesteriin.

Tex Murphy on alun perin Access Softwaren luoma viisiosainen seikkailupelisarja, jonka päätähtenä on yllättäen Tex Murphy -niminen yksityisetsivä. Hauskana ja poikkeuksellisena yksityiskohtana on se, että Tex Murphyn mallina on toiminut pelin pääsuunnittelija Chris Jones, joka vastaa myös Texin ääninäyttelystä. Luonnollisesti herra on myös Project Fedoran takana, joten ammattitaito ja Murphyn persoona pysyvät ennallaan myös uudessa projektissa.

Lähde: Tex Murphy Project Fedora Kickstarter

Lue myös

One Piece Unlimited Cruise SP (3DS)

Mario Tennis Open (3DS)

Ääliö jäi kiinni yritettyään salakuljettaa 11 kiloa kokaiinia Xboxin sisällä

Eteläkorealaisviranomaisten mitta tuli täyteen – heihei virtuaalitavaroiden kauppa ja kultafarmerit