Uusimmat

Illusion-peliseminaari käynnistyy Joensuussa

11.07.2013 13:00 Juho Anttila

Pohjoiskarjalainen peliteollisuus on nostanut profiiliaan viimeisen runsaan vuoden aikana näkyvästi. Vaikka varsinaisia suuria hittejä ei vielä olla nähty, ellei MinecraftEdua lasketa omalla sektorillaan sellaiseksi, on maakunnan peliteollisuudella kuitenkin hyvä draivi päällä.

Ehkä näkyvin esimerkki paikallisesta toiminnasta on juuri tämän uutisen julkaisuhetken tienoilla starttaava Illusion-peliseminaari. Viime vuonna nimellä Illuusio järjestetty tapahtuma kansainvälistyy nopeasti ja on jo nyt nousemassa yhdeksi Suomen merkittävimmistä ammattimaisista pelialatapahtumista.

Musiikilla on aina ollut maakunnan kulttuuriympäristössä merkittävä asema, mikä näkyy myös Illusionin ohjelmassa. Pidetäänhän seminaari myös aivan legendaarisen Ilosaarirockin läheisyydessä, niin ajallisesti kuin tapahtumapaikankin suhteen. Ohjelma painottuukin vahvasti pelimusiikin ja pelien äänimaailmojen suuntaan.

Toinen tänä vuonna selvästi erottuva teema ovat mobiilipelit ja FTP-maksumalli. Kahden päivän mittaisen seminaarin aikana kuullaan viitisentoista pelialaa käsittelevää esitystä sekä kotimaisilta nimiltä että ulkomaisilta vierailta. Dome on tietenkin paikan päällä ja tulee raportoimaan seminaarin annista laajemmin lähitulevaisuudessa.

Lähde: Illusion-kotisivu

Lisää aiheesta

Peli- ja pelimusiikkiteollisuuden ammattilaiset kohtaavat Joensuussa

Illuusio: Peliteollisuus matkustaa itään

Peliala aktivoituu myös Pohjois-Karjalassa

Muropaketin uusimmat