Uusimmat

Intel: GTA V ei ole konsolien yksinoikeus kovin pitkään

09.10.2013 11:00 Miikka Lehtonen

Kun historiallisen hyvin myynyt ja hillittömän lämpimän vastaanoton saanut GTA V julkaistiin, se julkaistiin vain konsoleille. Jo tuolloin tiedettiin, että PC-versiokin on todennäköisesti tulossa ja nyt Intel heittää kiukaalle lisää löylyä.

PC Gamer -pelisaitin toimittaja istahti juttelemaan Intelin markkinointimies Chris R. Silvan kanssa äskettäin järjestetyssä tapahtumassa. Keskustelu kääntyi ensin yksinoikeuksiin, joita Silva piti huonona juttuna ja totesi, että niitä tapahtuu vain, koska suuri määrä rahaa vaihtaa omistajaa. Ja niinhän se yleensä on. Mutta PC-versiot eivät usein kuulu tähän yhtälöön, koska ei keskenään kilpailevilla konsolivalmistajilla sinänsä ole mitään intressejä maksaa siitä, että molemmille konsoleille julkaistava peli jää PC-miehiltä väliin.

Onneksi GTA V ei todellakaan taida olla konsolikauraa kovin pitkään, sillä eräs pelimaailman julkisimmista salaisuuksista on se, että PC-versio on tulossa. Useampikin pelialan lähde on sen jo lipsauttanut julkisuuteen ennen kuin firmat hetkeä myöhemmin kiirehtivät korjaamaan, että emmehän me täällä nVidialla toki asiasta mitään tiedä. Ehei. Emme suinkaan tee tälläkään hetkellä ajurituunauksia tai yhteistyötä Rockstarin kanssa, jotta PC-versio pyörisi mahdollisimman hyvin. No sir! Mutta takaisin Silvaan, joka siis totesi samanhenkisesti asioista mitään tietämättä (*wink wink*), että GTA V ei tule olemaan kovin kauaa konsoliyksinoikeus.

Yleisen ymmärryksen mukaan PC-versio nähdään ensi vuoden alkukuukausilla. Oletettavasti julkistus tapahtuu loppuvuodesta ja kenties samaan aikaan kuin next gen -konsoliversioidenkin paljastus. Todennäköisesti nekin ovat tulossa, mutta eihän sitä nyt vielä voi sanoa, koska kansa ei sitten muka ostaisi nykyisten konsolien versioita. Yeah right.

Lähde: PC Gamer

Lisää aiheesta

Grand Theft Auto V (PS3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat