Uusimmat

Itsenäinen DayZ julkaistiin vihdoin Steamin Early Access -palvelussa

18.12.2013 10:00 Juho Anttila

Kauan siinä kestikin, mutta nyt yksi vaihe odotuksesta on vihdoin ohi. Pitkään haudottu DayZ-zombiseikkailun itsenäinen versio on julkaistu vihdoin Steamin Early Access -palvelussa. Näin teos, jonka piti alun perin ilmestyä jo viime jouluksi, on vihdoin saatu pelaajien kokeiltavaksi.

Kuten Early Access -palvelun ideasta perillä olevat tietävätkin, peli on toistaiseksi yhä kaikkea muuta kuin valmis. Pelin kehittäjä Dean Hall varoitti jo jokin aika sitten, että Early Access -julkaisu voi olla monelle pettymys. Sama linja jatkuu myös teoksen kuvauksessa.

Kuten Steamistäkin voi lukea, DayZ:n tämänhetkinen versio esittelee pelin peruspilareita ja kehystä, jonka ympärille varsinainen sisältö rakentuu ajan myötä. Sisällönpuutteen lisäksi tämänhetkinen versio kärsii myös melkoisesta määristä bugeja. Jos tämän ymmärtää ja omaa tarvittavaa pioneerihenkeä, voi pelin lunastaa itselleen Steamistä 23,99 euron hinnalla.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Dean Hall varoittaa: DayZ:n Early Access voi osoittautua pettymykseksi

Itsenäinen DayZ on jo melkein valmis

Armeijan selviytymisleiri viidakossa inspiroi DayZ –selviytymispelin

Muropaketin uusimmat