Uusimmat

Japanin konsolimarkkinat rämpivät pohjamudissa

08.01.2015 13:00 Juho Anttila

Peliala on ollut viime vuosina melkoisessa murroksessa. Vaikka pelaaminen on suositumpaa kuin koskaan aiemmin, markkinat ovat fragmentoituneet pahasti. Tämä näkyy muun muassa Japanin konsolimarkkinoilla, jotka vetivät viime vuonna ennätyksellisen surkeasti.

Itse asiassa konsoleita ja konsolipelejä myytiin maassa viime vuonna huonommin kuin viimeiseen 24 vuoteen. Edes kahden uutuuskonsolin, PlayStation 4:n ja Xbox Onen julkaiseminen ei riittänyt piristämään japanilaista pelialaa. Esimerkkinä myyntien hiipumisesta konsolipelejä myytiin Japanissa fyysisellä medialla viime vuonna 369 miljardin jenin edestä, kun vuonna 2007 eplejä meni kaupaksi 688 miljardilla jenillä.

Paitsi että Japanin konsolimarkkinat hiipuvat, ovat ne myös varsin yksipuoliset. Viime vuoden kymmenestä parhaiten myyneestä pelistä kahdeksan julkaistiin 3DS-käsikonsolille. Loput kaksi nähtiin Wii U -konsolilla, joten koko kymmenen myydyimmän pelin lista koostui vain ja ainoastaan Nintendo-konsolille julkaistuista peleistä.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Xbox One rämpii eeppisesti Japanissa

Nintendon uudet käsikonsolit aloittivat vahvasti Japanissa

Japani ei ole vieläkään Xbox-maa – One starttasi historiallisen tahmeasti