Uusimmat

John Romero: en halunnut oikeasti tehdä teistä lutkiani

19.05.2010 10:27 Jukka O. Kauppinen

John Romero muistetaan nykyään lähinnä kahdesta asiasta, jos herran nimi ylipäätään enää herättää mitään reaktioita. Hänen uransa iD Softwarella ja Doom/Quake-pelien suunnittelijana oli aikoinaan erittäin hedelmällistä, mutta Ion Stormin ja Daikatanan aika tasan vuosikymmen sitten oli suurta ylettömän pröystäilyn ja ylettömien ylisanojen aikaa. Mutta John ei oikeasti halunnut tehdä pelaajista ikiomia lutkiaan.

Surullisenkuuluisan Daikatana-pelin mainonta oli ylettömällä tavalla yliampuvaa – ja nojasi enemmänkin Romeron omaan persoonaan kuin pelin itseensä. Tämä korostui ennen kaikkea pelin surullisen kuuluisassa Suck It Down -mainoksessa, jossa ”John Romero’s about to make you his bitch.”

Ei ihan se onnistunein ja pelaajiin vetoavin mainos pelialan historiassa.

Vuosikymmen Suck It Downin jälkeen Romero on selittänyt tapahtunutta virheeksi, joka kumpusi liiallisesta itseluottamuksesta ja jopa röyhkeydestä.

”Se oli hirvittävän huono markkinointipäätös. Pyydän anteeksi, että se silti julkaistiin.”

”Minun olisi pitänyt pysäyttää kampanja. Mutta en tehnyt sitä. Pelikin olisi voinut olla monella tapaa parempi, mutta tämä mainos ja sitä ympäröinyt hype olivat selvästi todella paha virhe.”

”Sitä ennen minulla oli upea suhde pelaajiin ja pelikehityspiireihin. Tämä mainos muutti sen kaiken.”

Lisää John Romeron muisteloja – eikä vain Daikatanan mainoskampanjasta – voit lukea GameSauce-verkkolehden artikkelista.

Lue juttu: John Romero Wants to Make You a Star

Lataa juttu: John Romero Wants to Make You a Star

Penny Arcade

Lisää aiheesta

Aikamatka id Softwarelle vuoteen 1993

Entiset pelijumalat kunnon tukkanuottasilla

John Romero leikkii Doom-arkeologia

Kuka lausui deathmatchin synnyinsanat?

Lue myös

500 taalan fanileffa pieksää Hollywoodin Aliens vs. Predatorit

Arvostelu: Yakuza 3 (PS3)

Huhupartio: PlayStation Networkiin kuukausimaksu jo pian?

Retrowau! StarCraftiä vuodelta 1984!

Muropaketin uusimmat