Uusimmat

Konami poistikin PT-demonsa sitten oikein kunnolla PlayStation Storesta!

06.05.2015 13:00 Miikka Lehtonen

Konamin tuoreet touhut jaksavat hämmentää alati kasvavalla tahdilla. Viime viikolla firma ilmoitti poistavansa jakelusta Silent Hills -pelin pelattavan teaserin, peruneensa pelin kehityksen ja jäävänsä pois pörssistä. Ja kun Konami sen demonsa poisti, niin sehän on sitten poistettu samalla kunnolla!

P.T. oli viime kesänä julkaistava, pelattava teaser Silent Hills -pelistä. Hillittömän pelottava ja ahdistava demo keräsi paljon huomiota ja näkyvyyttä projektille. Kuten viime viikolla saimme tietää, Konami sitten perui koko Silent Hills -projektin ja samaan syssyyn kävi ilmi, että P.T.:kin lähtisi PlayStation Storesta.

Mutta ei huolta, sillä onhan kamaa ennenkin jakelusta poistettu. Destinyn alpha-testi ja monet muut jutut ovat olleet ladattavissa vain rajoitetun ajan, mutta ne, jotka ovat pelit itselleen aikanaan napanneet, voivat ladata ne edelleen. Mutta ei P.T.:n tapauksessa. Nyt on nimittäin käynyt niin, että edes pelin viime kesänä napanneet eivät voi sitä enää uudelleen ladata. Kauppa ilmoittaa vain, että peliä ei voi enää ladata.

Niinpä P.T.:stä tuleekin ajan myötä keräilyharvinaisuus, kun hajoavat PlayStation 4:t ja kovalevyt pienentävät hiljalleen, mutta vääjäämättä, pelin levinneisyyttä.

Outo tempaus Konamilta.

Lähde: NeoGAF

Muropaketin uusimmat