Uusimmat

Kulttuurieroja, rasismia vai röyhkeää piittaamattomuutta? Japanilaispomot murskasivat jenkkistudion pelin ja tekivät työnteosta painajaisen

09.07.2015 22:00 Jukka O. Kauppinen

Yhdysvallat ja Japani. Kaksi eri kulttuuria, kaksi (tai oikeastaan useampia) tapoja tehdä töitä. Ja joskus eri näkemykset eivät istu millään tapaa yhteen.

Esimerkkejä riittää. Vanhan Segan, siis sen konsolivalmistajan, USA:n ja Japanin osastot toimivat hyvin eri tavoin. Nintendo värväsi amerikanvalloitustaan varten kovan paikallisen tiimin, joka sekin teki jutut omalla tavallaan. Se mikä toimii yhdellä mantereella ei välttämättä toimi mitenkään toisella.

Se jäi huomaamatta Nintendolta, kun jenkkiläinen Nintendo Software Technology -kehittäjätiimi työsti Wii-konsolille Project H.A.M.M.E.R. –nimistä räiskintäpeli. Projekti ei vain oikein edennyt alkuvaiheen jälkeen, kun amerikkalaisen tiimin ja Japanissa olevan johtoryhmän visiot eivät kohdanneetkaan. Projekti jumahti ensin laadullisiin ongelmiin, eikä ratkaisusta päästy yksimielisyyteen. Jenkkitiimi kun olisi halunnut viilata ensin sisältöä ja pelattavuutta, Japanista taasen vaadittiin grafiikkaremonttia.

Erimielisyykset kulminoituivat, kun Japanin pomot eivät enää kuunnelleet ketään muita kuin tiimin japanilaisia jäseniä, irtisanoivat pääsuunnittelijan ja onnistuivat ajamaan kehitystiimin työmoraalin niin alas, että väki mieluummin läksi lätkimään.

Sama poppoo oli tehnyt aiemmin muun muassa pelit Mario vs. Donkey Kong ja Metroid Prime Hunters, joten kyllä sakki pelejä osasi tehdä. Nintendon japanilaisjohdon räikeä rasismi kuitenkin teki selvää niin tiimistä kuin pelistä.

Japanihan on yhä edelleen yksi niin sanottujen sivistysmaisen rasistisimpia ja sisäänpäin kääntyneimpiä valtioita.

Lue juttu: Nintendo’s alleged nationalism and “awful” working conditions killed Wii game

Lisää aiheesta

Apple palautti poistetun sisällissotapelin myyntiin 

Apple sensuroi Amerikan sisällisotaa käsittelevät pelit koska niissä on etelävaltioiden lippu

Kuka pelkää mustaa miestä? No ainakin Rust-pelin pelaajat, näemmä! 

Rasistiset videopelit ratsastavat vihalla 

Vuoden ärsyttävin pelihahmo olikin rasistinen! 

Muropaketin uusimmat