Uusimmat

Maanantaikomediaa: lapsiavaltuutettu ja Vauvafoorumilaiset kauhistuivat Ylen väkivaltapeliohjelmasta

04.08.2014 19:15 Jukka O. Kauppinen

Lienettekin huomanneet, että Yle lähetti viime viikolla jotain erikoisempaa ohjelmaa. Näet Assemblyssä pelatun Counter-Strike: Global Offensive –pelin eSports-turnauksen finaalin. Tärkeä matsi, jonka voittajatiimi lähtee eSportsin MM-kisoihin Suomen edustajana.

Vaikka AssemblyTV on tehnyt jo todella pitkään tärkeää ja hienoa pioneerityötä esittäessään Assemblyn tapahtumia nettitv:n lisäksi kaapelikanavilla, niin Yle teki nyt hienoa työtä esittäessään ensimmäistä kertaa juonnetun eSports-turnauksen suomalaisella pääkanavalla.

Tämä aiheutti toki riemastuttavia sivureaktioita, kun esimerkiksi Vauva.fi-foorumin käyttäjät törmäsivät ilmeisesti ensimmäistä kertaa eläissään tietokonepeleihin. Vähemmän yllättävin ”nuo eivät naista koskaan tule näkemään” –reaktioin.

  • Jokseenkin koomista seurata tuon pelitapahtuman selostusta. Selostajat ovat orgasmin partaalla ja täpisevät hyökkäyksistä.
  • Jösses :DD Tipuin tuolilta xD Toi luulee olevansa urheiluselostaja?!!
  • Oon kattonut alusta alkaen. Onhan tää ihan hullua. Voisi olla kiva katsoa jos ymmärtäisi enemmän… Mutta ei ymmärrä :D
  • Niin säälittävää, aikuiset ihmiset tekemässä teinien juttuja. Eivät ole ainakaan saamassa naista ikinä.
  • Mistä tuollaisia miesnahjuksia edes tulee?
  • Ja te naiset täällä vielä ihmettelette, miksi ei mies teitä ymmärrä. 
  • Ylellä? Miksi tuollaista verorahoilla näytetään eikä oikeita uutisia?
  • Potkut sille kenen neronleimaus on näyttää tällaista paskaa parhaaseen katseluaikaan.

Mutta on siellä seassa järjenkin ääniä, etenkin kun mammalauman kotkotukset levisivät vähän fiksumpien keskuuteen:

  • Ainahan sitä on helppo nauraa muiden harrastuksille joita ei itse ymmärrä. Minäkin voisin nauraa niille jotka huutavat kuola suupielessä jostain jalkapallosta tai jääkiekosta, ihan yhtä älyttömältä se näyttää ihmiselle jota se ei kiinnosta ja joka ei ole aiheeseen yhtään perehtynyt. Ihmisten käsitykset tuntuvat nykyään melko vanhentuneilta, keskimääräinen peliharrastaja on melkein nelikymppinen, ei todellakaan teini.

Parasta komediakultaa, kannattaa käydä lukaisemassa: Vauva.fi, Yle Assembly selotus, illan parhaat naurut

Vaan ei siinä edes kaikki. Jopa lapsiasiavaltuutettu erehtyi katsomaan telkkaria ja tietenkin järkytys oli suuri:

  • Yleisradio on päättänyt näyttää suorana lähetyksenä väkivaltapelaamista oheistettuna innostuneella selostuksella. Miten koet: tarvitseeko Ylen tällaista näyttää? -Tuomas K.

Facebookissa esitetty kysymys herättikin odotetusti pitkän kommenttiketjun, jota voi tsekata täältä:

Lisätietoja: Lapsiasiavaltuutettu

Counter-Strike-turnauksen selostaja, Domenkin riveissä vaikuttava Teemu ”Wabbit” Hiilinen kävi vastaamassa asiaan näin:

Näin tapahtuman selostajana haluaisin ensin kiittää kehuista selostamisen suhteen. Innostunutta selostusta haettiinkin.

Mitä tulee kysymykseen tulisiko Ylen näyttää kilpailullista pelaamista, niin vastaus on varmasti hyvinkin selkeä, kuten monista kommenteista on tullut selville. Minusta on hienoa, että lähdit kysymään asiaa, etkä suoraan tuomitsemaan asiaa. Näin ainakin viestisi tulkitsin.

Peli alkoi suorana TV-lähetyksenä kello 22:05, jonka jälkeen K16 materiaalia saa televisiossa näyttää. Vaikka pelissä ammutaan ihmisiä, niin pelin tärkein ominaisuus on kuitenkin mitata pelaajien välistä taitoa ampumisessa sekä joukkueiden välistä taitoa taktiikoissa sekä yleisesti joukkuepeleissä.

Lähde Tuomas rohkeasti tutustumaan moninpelimaailmaan. Sieltä löytyy hienoja sosiaalisia elementtejä ja pääset samalla tutustumaan 2010-lukuun, missä pelaaminen ei enää lähtökohtaisesti ole huono asia. Se edellinen vuosikymmen onneksi päättyi jo.

Assemblyssä vieraili myös nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss, joka seurasi osaltaan niin peliturnauksia kuin törmäsi myös Lapsiasiavaltuutetun aiempaan kommenttiin. Fobba kommentoi turnauksia ja kysymystä näin:

Illalla katselin osan Yle Areenan lähetyksestä, jossa pelattiin Counter-Strike -pelin finaali. Pelaamisen seuraaminen on yllättävän viihdyttävää hyvällä selostuksella höystettynä. Lähetysajankohta oli myöhäinen ja ikärajaksi on Areenallakin merkitty 16 vuotta. Lapsiasiavaltuutettu herätteli kysymystä siitä, onko kyseinen väkivaltapelaamisen televisiointi asiallista.

Itse olen aina vähän varpaillani, kun aletaan kritisoimaan pelaamisen vaikutusta lasten käyttäytymiseen. Ymmärrän huolen tilanteissa, joissa konetta paukutetaan kotona päivät pitkät ja muu sosiaalinen elämä unohtuu. Tai että hyvin nuoret lapset pelaavat erityisen realistisia väkivaltaisia pelejä. Monesti kuitenkin vaikuttaa, että ongelmat kumpuavat ihan jostain muualta kuin pelien vaikutuksista. En esimerkiksi osaa yhdistää CS:n pelaamista väkivaltakäyttäytymiseen yhtään nyrkkeilyn televisiosta katsomista enempää. En myöskään muista, että jutellessani ongelmissa olevan lapsen kanssa syyttävä sormi olisi joskus osoittanut peleihin. Yleensä se osoittaa enemmän lapsen vanhempiin.

Itse olen penskana pelannut kuusnelosella ja Amigalla kaikenmaailman räiskimispelejä ja pelaan omien lapsien iPadeillä niitä silloin tällöin vieläkin (älkääkä vitsailko, että sen takia mun pää sekosi ja musta tuli poliisi ;D). Paljon huolestuneempi olen siitä, mitä oikeasti kuvattua ja videoitua materiaalia lapseni voivat löytää netistä. Etenkin näin älypuhelinaikana erittäin ikävää materiaalia on saatavilla joko omalla tai kaverin puhelimella paikasta riippumatta, kun vanhemmat eivät ole näkemässä. Näiden osalta ei estotkaan aina auta. Eräs nuori kertoi minulle, että sota-, päänkatkaisu- ja eläinrääkkäysvideoihin kuulemma ”turtuu”.

Netistä löytyvän väkivaltaisen tai muutoin häiritsevän materiaalin tosiasiallisia vaikutuksia lapsiin on varmasti melko vaikea tutkia, mutta itse pidän sitä huolestuttavimpana asiana heti nettikiusaamisen ja seksuaalirikosten jälkeen. Kaikkien näiden osalta vanhemmilla on taas tärkeä rooli kasvattajana.

Lisätietoja: Väkivaltapelaamista

Ylen eSports-lähetys onkin osunut selvästi maaliinsa. Keskustelua on herätetty suuntaan jos toiseenkin, kukkahatut ovat varisseet kauhistuksen aallokossa ja nettikomediakultaa sataa. Siinä sivussa on myös keskusteltu fiksusti ja muistutettu, että videopelit eivät ole suinkaan mikään lasten tai nuorten harrastus.

Lisätietoja: http://www.assembly.org/summer14/

Lisää aiheesta

Assembly alkaa tänään – myös netissä ja Yle TV2:ssa 

eSportsia koko kansalle: YLE näyttää Assemblyn turnaukset livenä TV2:ssa 

MikroBitti täyttää 30 vuotta – bittimiehet muistelevat 

Näkökulma: eivät ne pelit, vaan pelilukutaidottomuus ja sohvaperunat 

Muropaketin uusimmat