Uusimmat

Microsoft leikkaa taas Xbox Onen hintaa jenkeissä. Koska Suomessa?

16.01.2015 14:00 Miikka Lehtonen

Konsolisodan alussa pahasti Sonyn jalkoihin jäänyt Microsoft on sittemmin herännyt taistelemaan kunnolla kisan voitosta. Ennen joulua Microsoft alensi Xbox Onen hintaa väliaikaisesti hyvin tuloksin. Nyt edessä on sama temppu.

Uusi sukupolvi ei olisi voinut alkaa Microsoftin osalta paljon huonommin. PR-tappiot seurasivat toisiaan kun Xbox Onen always on -DRM, erilainen tekniikka ja monet muut ongelmat pyörivät pelaajien päissä. Niinpä ei ollut mikään hirvittävä yllätys, kun Sony lähti viemään kilpailijaansa myyntiluvuissa mitattuna aika selvästi.

Mutta ei se sota siihen jäänyt, sillä Microsoft teki peliliikkeitä. Firma on korjannut töppejään, julkaissut hyviä yksinoikeuspelejä ja osoittanut olevansa valmis reagoimaan myös hinnan osalta. Yhdysvalloissa firma nimittäin leikkasi Xbox Onen hintaa 50 taalalla joulun alla. Tempaus toimi ja Xbox One voitti PlayStation 4:n myynneissä ensimmäistä kertaa. Joulun jälkeen hinta palautettiin ennalleen, mutta nyt on taas leikkauksen vuoro.

Odotettavissa lienee taas vahva myyntisykäys, mistä pääsemmekin minua askarruttavaan asiaan. Suomi on tunnetusti Sonyn linnake. Ei se ole edes mikään keskusteltavissa oleva näkemysero, vaan fakta: PlayStation myy älyttömän hyvin, pelit myyvät murskaavasti enemmän PlayStationilla ja niin edelleen. Niinpä ei ole suuri yllätys, että Xbox One ei Suomessa oikein löydä yleisöään. Eivät Xbox 360 ja Xboxkaan myyneet niin hyvin kuin muualla.

Tätä taustaa vasten ihmetyttää kovasti, miksi Xbox One -pakettien hinnat ovat Suomessa yhä 449 eurosta ylöspäin. Kun jenkeissä konsolia myydään 349 taalalla (300 euroa), 150 euron bufferia on hankala selitellä. Olisiko aika kokeilla Suomessakin dramaattisia toimenpiteitä?

Lähde: Microsoft

Muropaketin uusimmat