Uusimmat

Minecraft kuuluu nyt virallisesti Microsoftille

07.11.2014 13:00 Juho Anttila

Kuluvana vuonna on nähty melkoisen mielenkiintoisia pelialan yritysostoksia. Oculus Riftiä kehittävä Oculus myytiin Facebookille, mikä oli omiaan nostattamaan kriittisiä kommentteja muun muassa Minecraft-mies Markus ”Notch” Perssonin suunnalta. Ironista kyllä Minecraft-talo Mojang seurasi Oculusin esimerkkiä ja myi itsensä hirmuhintaan Microsoftille.

Vaatimattomalla 2,5 miljardin dollarin kauppahinnalla sinetöity yritysjärjestely herätti niin ikään pelkoa ja kummastusta pelaajien keskuudessa. Microsoftin näkökulmasta temppu oli looginen, sillä firman puhelimen asema kilpailijoihin nähden on yhä sangen heikko. Megasuositun pelin Windows Phone -versio on varmasti omiaan kohentamaan Microsoftin puhelinten ja tablettien haluttavuutta myös pelaajien silmissä.

Kaupasta ehdittiin sopimaan jo hyvä aika sitten, mutta tämän kaltaisten kuvioiden viimeistely ottaa aina oman aikansa. Onpa sellaisiakin tapauksia nähty, että yrityskaupat on jouduttu perumaan vielä viime metreillä. Mojangin ja Microsoftin avioliiton kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt. Mojang ja sitä kautta myös Minecraft ovat nyt, eilisestä lähtien, virallisesti Microsoftin omaisuutta.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Minecraft saa myös Windows Phone -version

2,5 miljardia Minecraftista on pikkuraha – peli maksaa itsensä takaisin alle vuodessa

Notch: ”kiitos kun teitte Minecraftistä menestyksen – mutta teitä on liikaa”