Uusimmat

Näin iso on Blizzard Entertainment

14.02.2012 17:15 Jouni Mäki-Panula

Blizzard Entertainment on kymmenkertaistanut kokonsa sitten World of Warcraftin julkaisun, mutta miten iso firma on nykyään kyseessä? Blizzardia perustamassakin ollut Frank Pearce kertoi yrityksen kasvun vuosista DICE 2012:ssa. World of Warcraftin julkaisuhetkellä yli seitsemän vuotta sitten Blizzardin palkkalistoilla oli vain 500 työntekijää. Tätä nykyä määrä on 4 700 jakautuneena 11 kaupunkiin.

Suurin osa Blizzardin työmuurahaisista pakertaa asiakaspalvelun parissa, sillä yli 10 miljoonan pelaajan WoW vaatii edelleen paljon huomiota. Varsinaisen kehityspuolenkin väkimäärä on kuitenkin noussut 750:een. Tällä porukalla tehdään muun muassa World of Warcraftia, StarCraftia ja Diabloa.

Pearce myös mainitsi, ettei Blizzardilla ollut WoW:n julkaisuhetkellä aavistustakaan, millaiseksi resurssisyöpöksi MMO kasvaisi. Yhdessä vaiheessa WoW:n pelipakettien toimittaminen kauppoihin piti jopa keskeyttää, jotta infrastruktuuri ja asiakaspalvelu saatiin pysymään riittävällä tasolla. Nyky-Blizzardilla on huomattavasti parempi tuntuma isojen online-lanseerauksien vaatimiin resursseihin, mainosti Pearce.

Lähde: DICE 2012: Blizzard’s Pearce on World Of Warcraft’s launch hangover.

Lisää aiheesta

Blizzard avasi oman valuuttansa

Blizzard ja Valve suuntaavat käräjille

World of Warcraft ja StarCraft lautapeleiksi

Lue myös

3DS Circle Pad Pro – veivaa tattia tuplana

Mass Effect 3 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Men of War: Vietnam (PC)

PS Vita -katsaus – Sonyn uudessa käsikonsolissa kaikki on isoa