Uusimmat

Näin syntyi yksi kaikkien aikojen ensimmäisistä kauhupeleistä

14.05.2009 17:20 Jukka O. Kauppinen

Kauhupelit ovat hyvin suosittu peligenre. Mutta niiden juuret ulottuvat kauas, todella kauas. Hämmästyttävän, huikean, älyttömän kauas. Ehei, Alone in the Dark ei ole se ensimmäinen, sillä yksi ensimmäisistä kauhupeleiksi luettavista teoksista on nimeltään Forbidden Forest. Joko pelottaa?

Commodore 64:lle vuonna 1983 julkaistu Forbidden Forest on nykyään järkyttävän ruma peli, mutta silti yhä pelattava ja jännittävä teos. Tämä ei ole paskapuhetta, sillä pelasimme sitä – ihan sattumoisin – juuri viime viikolla. Ja voinee sanoa, että se on myös yksi ensimmäisistä rankasti gorella mässäilleistä väkivaltapeleistä. Hyh siunakkoon, kun tulee hirveä metsähämähäkki, hyökkää pelaajan kimppuun ja oikein herkuttelee pitkitetysti tämän aivoilla.

Forbidden Forest oli myös ensimmäisiä elokuvamaisia videopelejä, jossa oli 3D-tyyppinen perspektiivi ja pitkä tarina. Ja kaiken muun hyvän lisäksi pelin tekijä, Paul Norman, on myös toisen legendateoksen – Aztec Challengen – tekijä.

Paul Normanin haastattelun Forbidden Forestista ja varhaisesta 80-luvun pelintekemisestä voit lukea täältä: Paul Norman Interview

Lisää hienoja historiallisia juttuja: http://www.c64.com/

 

Lue myös

Hae ilmaisia peliklassikoita

Kuuntele Rob Hubbardin hittibiisejä – ajalta ennen kuin niistä tuli SIDejä!

Midway-draama jatkuu: ex-pomot ovat korporatiivista jätettä

Tähdet tähdet, nuo Googlen tähdet

Wiikon wanha: Alter Ego, elämäsimulaattorien esi-isä