Uusimmat

nVidia taisi juuri tehdä ensimmäisen asiallisen Android-käsikonsolin

07.01.2013 13:00 Miikka Lehtonen

nVidia on hyppäämässä mukaan alati ruuhkaistuville Android-käsikonsolimarkkinoille, sillä firma on äskettäin julkistanut CES-messuilla oman näkemyksensä kyseisestä ideasta. Project Shield vaikuttaa mielenkiintoiselta ja saattaa olla vihdoin se ensimmäinen fiksu Android-käsikonsoli.

CES-elektroniikkamessut rullaavat parhaillaan Las Vegasissa ja joka vuosi tapahtumassa esitellään jos jonkinlaista mielenkiintoista kamaa. Niin nytkin. Ensimmäinen todella kiinnostava tärppi on nVidian Project Shield, joka tuntuu olevan oikein tehty Android-käsikonsoli. Kerran näinkin.

nVidian Tegra 4 -piirisarjan voimin pyörivä vehje on ainakin melkoinen tehoihme, sillä nVidian mukaan siitä löytyy viisituumainen 720p-näyttö aika tiuhalla pikselitiheydellä. HDMI-piuhan kautta koneesta saa myös ulos 4K-resoluutiota. Akusta löytyy virtaa viidestä kymmeneen tuntiin — ja nyt puhutaan siis peliajasta — ja laitteen ohjain on niin sanotun Xbox 360 -standardin mukainen. Tämä on merkittävä yksityiskohta vähän myöhemmin. nVidia ei myöskään lähtenyt keksimään pyörää uudelleen oman Android-versionsa kautta, vaan Shield pyörii ihan natiivilla Androidilla. Täten sen kautta pääsee suoraan käsiksi Googlen Play Store -verkkokauppaan ja kaikkiin firman omiin työkaluihin.

Mutta tämä ei ollut vielä se Shieldin mielenkiintoisin juttu. Ehei, tämä on: Shieldillä voi pelata PC-pelejä. Jos koneesta löytyy nVidian GTX 650 tai tehokkaampi näytönohjain, kotikoneeltaan voi streamata pelejä käsikoneelleen ja näin pelata vaikka koko Steam-kirjastoaan tien päällä. Ja nyt siitä 360-standardit täyttävästä ohjaimesta onkin hyötyä, sillä sehän toimii PC-peleissä ihan sellaisenaan ilman mitään konffailua tai säätelyä.

Hinnasta ei vielä ole tietoa, mutta kyse ei ole mistään ikuisuusprojektista. Shield tulee myyntiin USA:ssa ja Kanadassa loppukeväästä.

 

 

Lähde: The Verge

Lisätietoja: nVidia