Uusimmat

Oculus taistelee luvattomia jälleenmyyjiä vastaan myös länsimaissa

16.07.2014 10:00 Juho Anttila

Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslaseja ei julkaista lopullisessa muodossaan vielä pitkään aikaan, mutta keskeneräisiä kehittäjäversioita on ollut saatavilla jo hyvä tovi. Suosio on ollut myös melkoista, siitä huolimatta, että Oculus korostaa tuotteen olevan keskeneräinen ja ensisijaisesti pelikehittäjille tarkoitettu.

Koska tuote on suosittu, kärsii se myös luvattomasta jälleenmyynnistä. Aiemmin tänä vuonna Oculus lakkasi myymästä Oculus Riftiä kokonaan Kiinaan, koska leijonanosa tilauksista meni jälleenmyyjille. Nyt firma on lähtenyt kitkemään samaa ilmiötä myös länsimaissa, erityisesti eBay-verkkohuutokaupassa.

Oculus Riftin kehitysversio DK2 on hinnoiteltu virallisesti 350 dollarin arvoiseksi. Vaikka laite toimitetaan tilaajille näillä näkymin vasta syyskuussa, kaupittelevat jälleenmyyjät jo etukäteen tilaamiaan laitteita eBayssä, tietenkin pahimmillaan moninkertaiseen hintaan. Oiva tienauskeino, paitsi että Oculus ei katso moista hyvällä.

Firman edustajan mukaan Oculus on onnistunut jäljittämään useita jälleenmyyjiä. Näiden tilaukset on peruutettu ja laitevaraus myönnetty eteenpäin seuraavalle jonottajalle. Lisäksi vaikka joku saisikin hankittua itselleen Oculus Riftin verkkohuutokaupan kautta, tuotetukea on turha odottaa. Oculus ei tarjoa takuuta tai tukea muille kuin luvallisia teitä ostetuille laitteille.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Oculus Rift -myynnit jäihin Kiinassa

OculusVR tuo virtuaalitodellisuuden joka kotiin

Oculus ei koe Sonyn virtuaalitodellisuuslaseja uhaksi

Muropaketin uusimmat