Uusimmat

OnLive lihoiksi – miten käy Ouyan?

18.08.2012 16:00 Juho Anttila

OnLive

Pelejä striimaava OnLive-palvelu herätti ensin lähinnä epäilyksiä, mutta ilmeisesti se toimii oikeasti ainakin siellä, missä palvelua yleensäkin pystyy käyttämään. Suosio ei kuitenkaan ole ollut aivan halutun kaltainen, sillä firmassa käy tällä hetkellä melkoinen myrsky. Yli puolet työntekijöistä on nimittäin saanut kenkää.

Ensimmäisten tietojen perusteella meno olisi ollut todella tylyä. Nimettömän lähteen mukaan toimitusjohtaja Steve Perlman ei osoittanut juuri sääliä kertoessaan ikävistä uutisista yrityksen työntekijöille. Irtisanomispaketteja ei kuulemma ole luvassa, firman tilit kumisevat tyhjyyttään ja työntekijöiden osakkeet ovat arvottomia.

Vielä jokin aika sitten OnLive oli kuumaa valuuttaa. Ostotarjouksia sateli muun muassa Hewlett-Packardilta. Yrityksen johto kalasteli kuitenkin suurempaa saalista. Työntekijöiden mukaan Perlman ei ollut valmis luopumaan yrityksestään miljardia pienemmällä rahasummalla.

Yrityksen viimeistään nyt paljastunut todellinen tila ei kuitenkaan vastaa toimitusjohtajan haaveilemaa hintalappua. Vaikka käyttäjiä löytyy väitteen mukaan yli 2 miljoonaa, on yhtäaikaisten pelaajien keskimäärä pyörinyt 1800 paikkeilla. Sellaisella lukemalla ei juuri juhlita.

OnLiven tarina jatkuu silti ainakin jossain muodossa. Yritys on löytänyt sijoittajan, joka on valmis rahoittamaan toimintaa. Vanhoista työntekijöistä paikkansa sai pitää alle puolet, nimettömän lähteen arvion mukaan ehkä vain 20%. Muille näytettiin kylmästi ovea.

Yrityksen tulevaisuus näyttää siis ostajan löytymisestä huolimatta synkältä. On myös mahdollista, että kuulemme OnLive:stä seuraavan kerran patenttioikeudenkäynnin muodossa. OnLive on saanut hiljattain patentoitua pelien striimauksessa käyttämänsä teknologian ja Steve Perlmanin katse onkin kääntynyt kohti Sonyn hiljattain ostamaa, vastaavaa palvelua tarjoavaa Gaikaita.

Lisärahoitusta haettaneen vielä oikeussalista, sillä jälleen kerran nimettömien lähteiden mukaan Steve Perlman odottaa vain oikeaa hetkeä iskeäkseen Gaikain kimppuun. Saas nähdä, riittääkö jo ennestään heikossa hapessa olevan yrityksen pääoma kalliin oikeusprosessin läpiviemiseen.

OnLiven vaikeudet ovat myös jobinpostia vähintäänkin epäilyttävän Ouya-konsoliprojektin kannalta. Moni toivoi pääsevänsä pelaamaan AAA-luokan megapelejä Ouya:lla nimenomaan striimauspalvelun kautta, virallisia käännöksiä kun lienee turha odottaa pitkään, pitkään aikaan. Ei liene tarpeen alleviivata, mitä OnLiven mahdollinen lopullinen kaatuminen tarkoittaisi Ouyan pelivalikoiman kannalta.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

Ouya-konsolin pelivalikoima parani juuri tuhatkertaisesti

Pelien striimauspalvelu OnLive avautuu Britanniassa

Pelien striimauspalvelu OnLive ampui itsensä alas hinnoittelullaan

Lue myös

Iron Brigade (360, PC)

Logitech G600 -MMO-hiiri hämmentää ja sekoittaa

Ubisoftin Gamescom-kampanja tarjoaa laadukkaita PC-pelejä eurolla

Mikä meni vikaan Journeyn kehityksessä?