Uusimmat

OnLiven toimitusjohtaja sai sittenkin kenkää

28.08.2012 09:30 Miikka Lehtonen

OnLive

Pelien streamauspalvelu OnLive jatkaa myrskyisillä vesillä. Viime viikolla edessä oli miltei konkurssi, mutta hämärältä vaikuttaneiden kauppojen jälkeen seilaus jatkui sittenkin. Loppuviikosta hämmästelin, miten firmansa liemeen ajanut toimitusjohtaja sai jatkaa virassaan, mutta toisin kävi.

OnLivellä on varmasti ollut parempiakin viikkoja kuin pari viimeistä. Edellisviikonloppuna Yhdysvalloista kuului tietoa, jonka mukaan firma oli yllättäen mennyt konkurssiin, irtisanonut kaiken työvoimansa ja niin edelleen. Niinhän siinä melkein kävikin, mutta OnLive pelastautui myymällä kaiken omaisuutensa pikkurahalla uusille sijoittajille, jotka jatkoivat toimintaa. Siinä sivussa puolet työntekijöistä sai kenkää ja loppujenkin osakkeet menivät arvottomiksi, mutta mitäs sitä pienistä!

Viikon loppupuolella taas ihmeteltiin sitä, että OnLive oli tiettävästi nimittänyt uuden instanssinsa johtoon saman miehen, jonka puikoissa se oli tehnyt 40 miljoonan taalan velat ja ajautunut konkurssiin. Ilmeisesti joku ehti sittemmin nukkua yön yli ja miettiä asiaa uudelleen, sillä nyt Steve Perlman on saanut lähteä firmastaan.

Gary Lauder, eräs uusista sijoittajista, jatkaa tästä eteenpäin OnLiven puikoissa. ”Vietin ensimmäisen viikkoni firmassa kuunnellen ja keräten ihmisten ajatuksia ja ehdotuksia. Tämä on vaikuttava porukka ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olemme matkalla suuruuteen”, Lauder hehkutti OnLiven lehdistötiedotteessa. Kiva että edes jollakulla riittää uskoa.

Lähde: Giant Bomb

Lisää aiheesta

OnLiven toimitusjohtaja jatkaa hommassaan konkurssista huolimatta

OnLive lihoiksi – miten käy Ouyan? 

OnLive elää sittenkin pienen kakkakepposen jälkeen

Dome testasi: miten Onlive-pelipalvelu toimii Suomesta käsin

Lue myös

Claptrap lupaa: PC:n Borderlands 2 ei ole kökkökäännös

Guild Wars 2 -matkapäiväkirja – osa 1: Päästäkää sisään!

Hong Kongin kuumassa yössä – arvostelussa Sleeping Dogs

Muropaketin uusimmat