Uusimmat

Ouya-pomo visioi pilvestä ja kolmannen osapuolen laitteista

26.10.2013 18:00 Juho Anttila

Android-konsoli Ouyan alkutaival ei ole ollut ihan Kickstarter-menestyksen ja ennakkohypen lupailemaa voittokulkua. Maailma ei mullistunut eivätkä vanhat konsolivalmistajat ole joutuneet väistymään ainakaan vielä uuden tulokkaan tieltä. Kompastelu ei kuitenkaan estä Ouya-pomo Julie Uhrmania visioimasta jo tulevaisuudella.

Tällä kertaa päällimmäisinä Uhrmanin ajatuksissa ovat pilvipalvelimet. Uhrman on vakuuttunut siitä, että Ouyalla pelataan jatkossa pilvipalvelimien kautta tarjottua sisältöä. Ajatuksena on tuoda Ouyalle sisältöä, jota konsolin jo syntyhetkellään vanhentunut teknologia ei pysty sellaisenaan pyörittämään.

Ouyalla on ollut pilvisuunnitelmia aiemminkin, mutta yhteistyökumppani OnLiven vaikeuksien vuoksi asiassa ei olla edetty mihinkään suuntaan. Uhrman kertoo kuitenkin Ouyan neuvotelleen pilvipelitarjonnasta kaikkien merkittävien pilvipelaamista tarjoavien yritysten kanssa. Suurien puheiden ohella firmalla ei vain toistaiseksi ole esittää tästäkään aiheesta varsinaisia tuloksia.

Uhrman näkee, että jatkossa Ouya-sisältöä voi myös pelata muiden valmistajien laitteilla. Nainen näkee Ouyan pelaaja- ja kehittäjäsuhteet voimavarana, joka voisi hyödyntää myös kolmannen osapuolen laitteistovalmistajia. Tässä vaiheessa on tosin pakko todeta, etteivät nämä kehutut suhteetkaan ole nykyisellään ehkä ihan hypen edellyttämällä tasolla. Muistamme kuitenkin taannoisen Kickstarter-rahastokohun sekä Ouya-konsoleitaan ihan liian pitkään odottamaan joutuneet pettyneet pelaajat puhumattakaan firman myötähäpeää herättäneistä markkinointitempauksista.

Kyllä maailmaan puhetta mahtuu ja saahan Julie Uhrman visioida, mutta ehkä Ouyan tiimoilta olisi hyvä nähdä tulevaisuudessa jo konkreettisia tuloksiakin.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Ouya potkaisi peliprojektin kampanjastaan ja suututti kehittäjän

Pelikehittäjät pettyivät Ouya-rahoituskohuun

Ouya-konsolia markkinoitiin verellä ja oksennuksella