Palkkasoturiporukka kohtaa suuruudenhullun kuvernöörin – arvostelussa The Last Story
Laitoimme Tero Lehtiniemen JRPG-maailmaan – ja perhana. Rangaistukseksi ajalteltu urakka olikin miehen mieleen. Nyt täytyy keksiä jotain uutta ja kauheaa Teron pään menoksi. Mutta luetaan nyt ensin mitä hän sanoo The Last Story -seikkailupelistä…
Last Storyn tapahtumat saavat alkunsa, kun paikallisia riesaavien liskomiesten luolaa hävittäessä sankariporukkamme törmää luolassa mystiseen patsaaseen, joka laittaa Zaelin kouraan mystisen merkin. Sen lisäksi, että saarella sijaitsevat monet esineet ja paikat reagoivat uuden merkin omistajaan, myös erilaiset hirviöt ovat toinen toistaan kiinnostuneempia Zaelista.
Lopputulos on se, että Zaelin voimien perässä ovat saaren valtaapitävien lisäksi myös monet muut. Last Storyn ehdottomasti piristävimpiä puolia ovat sen henkilöt: saari on pullollaan toinen toistaan mieleenpainuvampia persoonallisuuksia, eikä vähiten saaren suuruudenhullu kuvernööri. Myös itse sankariporukka on vivahteikas ja näiden väliseen interaktioon käytetään paljon aikaa.
Palkkasoturiporukan yhtenäisyyttä rakennetaan myös sillä, että suurimman osan ajasta peli päättää ryhmien kokoonpanon. Tämä johtuu Last Storyn kirjamaisesta rakenteesta: pää- ja sivujuonet ovat kirjan lukuja, ja niitä kuljettavat seikkailuepisodien lisäksi miellyttävä-ääninen kertoja. Lopputulos on persoonallinen, ja loistavan ääninäyttelyn vuoksi edes japaninkielisen ääninäyttelyn puute ei pääse häiritsemään.
Lue koko arvostelu: The Last Story (Wii)
Lue myös
Grand Slam Tennis 2 (PS3, Xbox 360)
Mass Effect 3 (PC, PS3, Xbox 360)
