Uusimmat

Pelaaja-lehti täytti 10 vuotta – uudistuneessa lehdessä taas mukana PC-pelit

09.10.2012 13:30 Jukka O. Kauppinen

Pelaaja-lehti täytti tänään ilmestyneen juhlanumeronsa myötä tasan 10 vuotta. Lehden takana on melkoinen syntytarina, joka juontaa juurensa eräässä kustannusyhtiössä töissä olleiden toimittajien haluun päästä tekemään ihan omanlaistaan lehteä. Jännittävä vekslaaminen johti aikoinaan ensimmäiseen Pelaaja-lehteen.

Hienoja, jännittäviä aikoja ja pitkiä päiviä. Lehdellä ei ollut pitkään aikaan edes omaa toimistoa, ja tekemisessä oli todellista indie-paloa. Lämmöllä muistelen, nimim. Jukka O., Pelaaja Senior Editor ;-)

Ja nyt.

Pelaaja, 10 vuotta.

Lehden tiedote:

Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut lehti täyttää pyöreitä yhdessä sitä kustantavan H-Town Oy:n kanssa, jonka ensimmäinen julkaisu Pelaaja oli. Kirjaimellisesti autotallista lähtenyt Pelaaja on kulkenut kymmenessä vuodessa melkoisen taipaleen.

Lehden taivalta juhlistetaan 9. lokakuuta ilmestyvällä erikoisnumerolla, jonka myötä lehden ulkoasu uudistuu ja sisältö laajenee. Juhlanumerossa sukelletaan pelien historiaan tutustumalla pelialan myytteihin ja urbaanilegendoihin sekä maailman ensimmäiseen pelihittiin, Pongiin.

Nopeasti kehittyvällä pelialalla on kuitenkin tärkeämpää katsoa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Niinpä Pelaaja käsittelee tästä eteenpäin konsoli- ja mobiilipelaamisen lisäksi myös kotitietokoneille julkaistuja pelejä.

– Jätimme pc-pelit pois vuonna 2005 keskittyäksemme täysillä konsoleihin, mutta nyt on perusteltua tuoda ne takaisin lehteen. Ala on muuttunut, ja viimeisen parin vuoden aikana mobiili- ja indiepelit sekä erityisesti iOS-laitteiden pelit ovat olleet lehdessä vahvasti esillä. Niinpä haluamme seuraavaksi käsitellä pelien koko kenttää ilman rajoja, vaikka konsolit ovat edelleen pääosassa, lehden perustajiin kuuluva päätoimittaja Miika Huttunen kertoo.

Samalla Pelaaja alkaa ilmestyä iPadilla julkaistavana digilehtenä. Juhlanumeron lisäksi on digitaalisesti tarjolla myös vanhempia numeroita kahden viime vuoden ajalta. Jatkossa myös muiden H-Townin lehtien lukijat voivat lukea suosikkijulkaisujaan digitaalisesti. Lehtien Android-versiot ovat kehitteillä ja julkaistaan myöhemmin.

– Pelaajan lukijamäärä on kasvanut edellisestä KMT-mittauksesta (KMT Syksy 2011 / Kevät 2012), ja lehteä lukee tällä hetkellä 82 000 suomalaista. Lisäksi H-Town Oy pääsi viime vuoden tilinpäätöksen osalta Kauppalehden Menestyjä 2012 -yritysten joukkoon, Peltomäki sanoo.

Onnea, Pelaaja!

Lisätietoja: http://pelaajalehti.com

Lue  myös

Allahia loukattiin Modern Warfare II:n vessassa

Auta naista opinnäytetyössä, vastaa MMO-kyselyyn

Call of Juarez Gunslinger -ensikosketus – villi länsi räiskyvässä paketissa

Kevin Butler -näyttelijä pelasi Wiillä – Sony haastoi Bridgestonen oikeuteen

Muropaketin uusimmat