Uusimmat

PETA loukkaantui AC IV:n valaanmetsästyksestä – mutta onko Ubisoft tekopyhä?

15.03.2013 12:00 Juho Anttila

PETA, tuo ratkiriemukas eläintensuojelujärjestö ammattiloukkaantuu milloin mistäkin. Listalla on ollut muun muassa kokkauspeli, Super Mario ja Super Meat Boy. Nyt järjestöä nyppii taas se, mitä peleissä tehdään. Tulevassa merirosvoaiheisessa Assassin’s Creed IV: The Black Flag -pelissä nimittäin pääsee muun muassa metsästämään valaita.

Höpöjärjestön mielestä valaanmetsästyksen näyttäminen pelissä on yhtä kuin koko verisen toiminnan glorifioiminen, siitä huolimatta, että kyse on aidosti pelin tapahtuma-aikaan harjoitetusta elinkeinosta. Ubisoftin puhemies ehtikin jo toteamaan, ettei Ubisoft suvaitse valaanmetsästystä sen enempää kuin huonon hygienian ja laivojen valtaamisen kaltaisia muitakaan merirosvojen aktiviteetteja. Kyse on merirosvojen aikakauden mahdollisimman realistisesta kuvaamisesta.

Gamasutralle bloggaava Eric Salmon on kuitenkin huomannut, että Ubisoftin toiminnassa on tekopyhä sävy. Kysyttäessä, miksi Assassin’s Creed III:n ärsyttäviä orpolapsia ei voi tappaa, pelin ohjaaja Alex Hutchinson totesi, ettei yritys tahdo ylittää tiettyjä rajoja. Fox-kanavan uutisaiheeksi pääsemisellä saa vain tietyn määrän julkisuutta eikä lasten tappaminen toisi mitään uutta pelikokemukseen.

Hetkinen? Valaanpyynti on asia, joka on aika monen mielestä, jos ei nyt ihan niin tuomittavaa, niin kuitenkin lähes yhtä lailla ällöttävää toimintaa kuin mahdollisuus päästää orpolapsia hengiltä. Toisaalta Assassin’s Creed -sarjassa on aina ollut mahdollista myös tappaa sivullisia. Tuoko tämä ominaisuus peliin jotain oleellista lisää? Samassa yhteydessä voi muistaa myös loputtomat verkkokeskustelut siitä, rajoittiko Fallout 3 pelaajan vapautta suojelemalla alaikäisiä pelihahmoja pelaajan harjoittamalta väkivallalta.

Kysymys siitä, mitä peleissä pitäisi saada näyttää ja mikä olisi parempi jättää kokemuksen ulkopuolelle ei ole aivan suoraviivainen. Moni ajattelee, että pelien tulisi tarjota mahdollisimman suuri vapaus kokeilla asioita, joita ei tosielämässä voi tai edes välttämättä tahdo tehdä. Toiset taas tahtovat rajata tietyt asiat pelikokemusten ulkopuolelle.

Se, että Ubisoft estää peleissään yhden asian sen vuoksi, että firma pitää tätä tuomittavana mutta sallii toisaalta toisen asian, jonka yritys yhtä lailla tuomitsee, on paitsi epäjohdonmukaista, myös osoitus siitä, ettei Ubisoftillakaan olla ehkä pohdittu asiaa aivan loppuun saakka. Mitä mieltä te olette? Mihin kohtaan tulisi vetää raja siitä, mitä peleissä on sopivaa tehdä ja näyttää?

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

PETA veti itkupotkuraivarit Super Mariosta

PETA ja Team Meat tukkanuottasilla

Assassin’s Creed IV: Black Flag vahvistui, samaten kuin PS3-version ylivertaisuus