Uusimmat

PlanetSide 2:n PlayStation 4 -versio julkaistaan muutaman viikon kuluttua

04.06.2015 17:00 Miikka Lehtonen

PlanetSide 2 on viihdyttänyt ja ajoittain myös kiihdyttänyt PC-pelureita jo jokusen vuoden ajan. Massiivinen nettisotapeli on ongelmistaan huolimatta löytänyt yleisönsä, joten on aika laajentaa uudelle rintamalle. Sota PlayStation-väen sydämistä alkaa jo tässä kuussa.

PlanetSide 2 on todellakin aika uniikki peli. Sadat ja taas sadat pelaajat kisaavat valtavan pelialueen hallinnasta. Ajoneuvot, lentohärvelit ja valtavat räjähdykset täplittävät maisemia. Hauskaa kuulemma on. Itse pelailin peliä julkaisun kieppeillä, jolloin kokemuksessa oli kauniisti sanoen tuunaamiseen varaa. Tiettävästi tuunausta on kuitenkin tapahtunut, sillä pelillä on yhä ystävänsä.

PlayStation 4 -versiota on työstetty pitkään ja hartaasti ja sen aika koittaa 23.6. Kyseessä on siis ilmaispelattava peli, joka rahoitetaan myymällä pelaajille erilaisia boostereita, aseita ja varusteita. Mutta kokeilu ei maksa mitään. Sonyn edustajat kehuvat, että että PlayStation 4 -versiota varten peliä on tuunattu reippaasti, ongelmakohtia hiottu pois ja konsolialustaa varten mietitty monia juttuja uusiksia. Samaan syssyyn peliin julkaistaan myös kokonaan uusi kartta ja muuta lisäsisältöä, jota on tarjolla sitten julkaisun jälkeenkin.

23.6. siis. Jos olette jo juhannuksesta toipuneet.

Lähde: Sony