Uusimmat

PlayStation Vitan myynti romahti kesällä

22.08.2012 09:45 Juho Anttila

PS Vita

Sonyn PlayStation Vita -käsikonsolin taival ei ole lähtenyt liikkeelle aivan niin vahvasti kuin yrityksen johto todennäköisesti toivoo. Yrityksen tilivuoden ensimmäisen neljänneksen luvuissa Vitan myynnit piilotettiin, mikä oli jo huolestuttava merkki. Nyt synkkä totuus on kuitenkin tullut ilmi.

Yrityksen edustaja kertoi Joystiqille, että konsoli on myynyt kesäkuun loppuun mennessä maailmanlaajuisesti 2,2 miljoonaa kappaletta. Kun tiedetään, että Vitaa myytiin maaliskuussa päättyneellä vuosineljänneksellä 1,8 miljoonaa kappaletta, ei tarvita kummoista laskutaitoa sen toteamiseen, ettei konsolilla mene tällä hetkellä lujaa.

Vertailukohtana voidaan mainita, että vanhaa PSP:tä myytiin samalla tarkastelujaksolla miljoona kappaletta, eli kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin 400 000 kappaletta netonnutta Vitaa. Lukuihin vaikuttaa omalta osaltaan toki se, että PSP:n saa nykyään kaupasta mukaansa tyypillisesti pilkkahintaan.

Sony uskoo kuitenkin yhä käsikonsolinsa tulevaisuuteen. Hiljattain päättyneiden Gamescom-messujen Vita-tarjonta oli sen verran näyttävää, että itsekin jo melkein innostuin harkitsemaan laiteostoksilla poikkeamista. Tästä huolimatta Sonyn esittämä 10 miljoonan Vitan myyntitavoite tälle vuodelle tuntuu luvalla sanoen varsin rohkealta.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

PlayStation Plus -palvelu myös Vitalle, PS3-plussaajille luvassa lisää nannaa

Sonyn peittelee Vitan myyntilukuja

Vitan Unit 13 on pätevä mutta persoonaton 3ps

Lue myös

Orcs Must Die! 2 (PC)

Wii U – Nintendon uusi konsoli peleineen ensitestissä

Grand Theft Auto V: omg, kolme kuvaa

Blizzardin ratkaisu Diablo III:n endgame-ongelmiin: 100 uutta leveliä