Uusimmat

Portal 2 varmistui – vain Xboxille ja pc:lle?

08.03.2010 11:30 Antti Mutta

Hiljattain Half-Lifeista, Portalista ja Steamista tuttu Valve läväytti nettietsivien mieliksi melkoisen mysteerin, jonka avaamiseen vaadittiin vähintäänkin sherlockholmesmaista päättelykykyä. Salakytät osasivat avata kryptisen sanoman aivan oikein, sillä Valve virallisti viestin sisällön: Portal 2 on tulossa.

Suurmittaisen yhteistyön myötä pelaajien porukka sai avattua ääninäytteen graafiseen kuvaan piilotetusta morse-koodista puhelinnumeron, joka johti vanhanaikaiseen lankapuhelinlinjalla toimivaan BBS-järjestelmään. Vähintään agenttitasoinen piilottelu ei kuitenkaan riittänyt ja vihjeet paljastivat Valven kehittelevän jotain Portal 2:een liittyvää.

Arvuuttelijoiden mieliksi peliyhtiö paljasti vihdoin virallisesti, että kyllä, Portal 2 on tulossa ja vieläpä tänä vuonna. Lopulta Eurogamer kaivoi Valven pr-johtaja Doug Lombardilta, että peli nähtäisiin pc:llä ja Xbox 360:lla. Edellinen Portal päätyi lopulta myös PlayStation 3:lle, joten ei kannata hermoilla, vaikka kotona olisi ainoastaan Sonyn pelikonsoli.

Amerikkalainen pelilehti Game Informer puolestaan paljasti, että jatko-osassa voi ratkoa kinkkisiä pulmia kahdestaan, kaverin tai ainakin kaveria esittävän puolitutun kanssa. Jes! Odotamme lisätietoja innolla!

Lisää aiheesta

Valve pisti fanit lujille: Portalin päivitys oli salapoliisitehtävä

Lue myös

Bayonetta-haastattelu: ”halusimme tehdä jotain erilaista ja seksikästä”

Ja nyt näinpäin: Infinity Wardin potkitut pomot haastoivat Activisionin oikeuteen

Lara Croftin uusi seikkailu jättää Tomb Raiderit pölyttymään

Valve pisti fanit lujille: Portalin päivitys oli salapoliisitehtävä

Muropaketin uusimmat