Uusimmat

Propilkki 2 narraa kohta pelaajat valmiille virtuaalijäille

12.03.2013 19:45 Jukka O. Kauppinen

Vuonna 1999 julkaistiin suorastaan legendaarinen suomipeli. 5.11.1999 kello 2:36 näet pelaajien ulottuville tulla tupsahti pilkkimispeli Propilkki. Ja siitähän onkin sitten riittänyt riemua.

Kuten tekijöiden omassa historiikissa muistellaan…

Peliä ei mainostettu isosti, mutta siitä laadittiin kuitenkin Kalapäiväkirjan testimenestyksen innostamina ”ERÄ-versio”, joka toimitettiin Erä-lehden toimitukseen arvioitavaksi. Arto Kojo tästä laati artikkelinkin, mutta jostain syystä toimitus ei sitä koskaan hyväksynyt julkaistavaksi. Peli sai kuitenkin täysin yllättäen näkyvyyttä Mikrobitti – lehden puolelta. Eräänä päivänä unihiekat katosivat silmistä vauhdilla, kun puhelinsoiton sisältö oli, että ”arvaappas mikä on Mikrobitissä kuukauden kotimaisena?”.

Niinpä taisin tuolloin tehdä, Bitin MBnet-pelipalstaa toimittaessani. Ja hienoahan se on nähdä, että valinnalla oli merkitystä.

Pelin suosio yllätti tekijätiimin täysin, mikä osaltaan kasvatti innostusta laatia pelistä parannettua versiota. Jo vuonna 1999, kesken Propilkki 1 kehitystyön, aloitettiin seuraavan version laatiminen.

Ja sillä tiellä ollaan edelleen, sillä Pro Pilkki 2:ta odotellaan edelleen. No, onhan siitä julkaistu betaversioita, mutta se virallinen v1.0 odottaa yhä itseään. Ei tosin enää kauaa, sillä tekijät lupailevat peliä jo kevään mittaan. Kukapa tietää, ehkä vielä näiden jäiden aikana!

Legendaarisen klassikkopelin takaa löytyy Team Procyon, eli Mikko Happo ja Janne Olkkonen.

Pelistä voi lukea lisää YLEn mainiosta pilkkipelijutusta, sen kotisivuilta ja pilkkihistoriikista….

Lue juttu: YLE: Sormet eivät jäädy tietokoneella pilkkiessä

Lisätietoja: Propilkki 2

Lisätietoja: 10 vuotta virtuaalipilkintää

Lisää aiheesta

Sitten pilkille: Propilkki 2 kutsuu

Muropaketin uusimmat