Uusimmat

PS4 valtasi 10% Twitch-striimauspalvelun tarjonnasta

11.12.2013 10:00 Juho Anttila

Jakaminen on uuden konsolisukupolven yksi iso juttu. Markkinamiesten näkemyksen mukaan pelaajat tahtovat jakaa yhä suuremman osan pelikokemuksestaan sosiaalisessa mediassa muiden nähtäväksi. Jos PlayStation 4:n alkutaivalta voidaan uskoa, markkinamiehet ovat tässä myös oikeassa.

PlayStation 4 -konsolihan sisältää ominaisuuksia, joilla voi esimerkiksi jakaa pelikuvaa muiden nähtäväksi. Tämä näkyy Twitch-striimauspalvelussa, jonka tarjonnasta jo 10 prosenttia koostuu PlayStation 4 -videoinneista. Uutuuskonsoli on noussut tähän asemaan, vaikka laitteen julkaisusta on kulunut vasta alle kuukauden verran.

Perspektiiviä PlayStation 4 -sisällön määrään saa, kun tutkii hieman tarkemmin sitä, kuinka paljon pelikuvaa onkaan välitetty kaiken kansan äimisteltäväksi. Tähän mennessä Twitch- ja Ustream -palveluiden kautta on tarjottu 20 miljoonaa minuuttia PlayStation 4 -sisältöä. Tämä vastaa noin 38 vuotta. Yksittäisiä sessioita on avattu yli 800 000 kappaletta ja niitä on seurattu 7,1 miljoonan katsojan voimin.

PlayStation 4 hallitsee tätä sektoria, sillä Xbox One -konsolin ominaisuudet eivät toistaiseksi tue oman pelikuvan jakamista yhtä vaivattomasti. Näyttääkin siltä, että PlayStation 4 on ottanut laajan rintaman voiton kilpailijastaan myös sosiaalisessa mediassa.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

PlayStation 4 kurmuuttaa Xbox Onea sosiaalisessa mediassa

PlayStation 4 julkaistiin – palvelimet natisivat liitoksissaan

Analyytikko: PlayStation 4 voittaa Xbox Onen hinnallaan

Muropaketin uusimmat