Uusimmat

Puolassa myytiin varastettuja Resident Evil 6 -levyjä

04.09.2012 09:30 Juho Anttila

Resident Evil 6

Tuleva Resident Evil 6 -kauhupeli on yksi vuoden odotetuimmista julkaisuista. Jotkut eivät malta edes odottaa viralliseen julkaisupäivään saakka. Moisille hätähousuille tarjoutui Puolassa oiva tilaisuus, kun Poznan kaupungissa sijaitsevaan pelikauppaan ilmestyi erä Resident Evil 6 -levyjä.

Erikoiseksi tapahtuman teki se, että peli julkaistaan virallisesti vasta noin kuukauden kuluttua, 2. päivä lokakuuta. Verkossa uutista luultiinkin aluksi huijaukseksi. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kyse oli aidoista Resident Evil 6 -pelilevyistä, tarkemmin sanottuna pelin saksankielisestä PlayStation 3 -versiosta.

Pelin julkaisija Capcom ilmoitti tiedotteessaan, että yritys tutkii tapahtumat perinpohjaisesti. Firman edustajien mukaan kyse on pienestä varastetusta pelierästä. Näillä näkymin Resident Evil 6:n alkuperäistä julkaisuaikataulua ei kuitenkaan lähdetä muuttamaan tapahtuneen vuoksi.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Resident Evil 6 sisältää monta erilaista tarinaa

Resident Evil 6 lainaa sivun Dark Soulsin pelikirjasta

Minä ja zombieterroristit – ensitestissä Resident Evil 6

Lue myös

Battle Academy (PC)

Roccat Kulo 7.1 USB – ristiriitaiset pelikuulokkeet

Team Bondin uutukaista kehitetään PS4:lle ja Xbox 720:lle

Tässä ovat ensimmäisen aallon Xbox-pelit Windows 8:lle

Muropaketin uusimmat