Uusimmat

Razerilla erikoinen syy vältellä PS3:a – toimitusjohtaja ei pelaa pleikkarilla

08.07.2013 11:00 Juho Anttila

Razer on yksi arvostetuista pitkän linjan ohjainvalmistajista. Vuonna 1998 perustetun valmistajan laitteilla on voinut parantaa pelikokemustaan niin PC:llä, Mac:llä kuin Xbox 360:lla. Yksi on kuitenkin joukosta poissa. Razerin tuotteita ei nimittäin ole saatavilla Sonyn PlayStation 3 -konsolille.

Yrityksen toimitusjohtaja Min-Liang Tan on nyt kertonut Twitterissä, mistä linjanveto johtuu. Syy voi kuulostaa joistakin erikoiselta. Razer ei nimittäin tee PS3-ohjaimia, koska Min-Liang Tan ei pelaa Sonyn konsolilla.

Min-Liang Tan kertoo, että hän haluaa suunnitella laitteita, joita hän itse käyttäisi. Mies omistaa kyllä PlayStation 3 -konsolin, mutta laite kerää pääasiassa pölyä hyllyn pohjalla. Koska mies ei tule käyttäneeksi konsolia, ei häntä myöskään kiinnosta julkaista sitä tukevaa laitteistoa.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Min-Liang Tan vihaisi Sonyn konsolia. Mies kertoo, että esimerkiksi Infamous ja The Last of Us kiinnostavat kovasti. Razerilta lienee silti turha odottaa PlayStation 3 -tuotteita, mutta firma saattaa hyvinkin julkaista tulevaisuudessa ohjaimia PlayStation 4 -konsolille.

Jos ihan rehellisiksi heittäydytään, lienee Razerin PlayStation 3 -hyljeksimiselle muitakin syitä toimitusjohtajan konsolimieltymysten lisäksi. Todennäköisimmät syyt löytyvät teknisistä eroista laitteiden ja niiden tarjoamien sovellusrajapintojen välillä. Min-Liang Tan taitaa hieman trollata pelaajia, tai kuka tietää. Ehkä mies oikeasti johtaa firmaansa ensisijaisesti omien mieltymystensä ohjaamana.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

Kustomoitava kyborgihirviö olikin oiva pelihiiri

Razerin Blade Pro on järeä pelikannettava 17-tuuman näytöllä

Razer värväsi huipputiimin eSports-rintamalleen