Uusimmat

Resident Evil 5 pelastui GfWL:n kadotukselta, löysi taivaspaikkansa Steamistä

27.03.2015 14:00 Jukka O. Kauppinen

Resident Evil 5: Gold Edition –pelinsä aikoinaan PC:lle rehellisesti ostaneet olivat hätää kärsimässä, sillä Games for Windows Live –teknologian ympärille rakennetun pelin nettipalvelut hiipuivat Microsoftin vetäistyä virrat erittäin epäsuosituksi osoittautuneesta palvelusta. Capcom ei kuitenkaan hyljännyt peliään, vaan päivitti sen Steam-versioksi.

Vaikka vanhaa Gold-versiota voi pelailla edelleenkin, ei sillä pysty enää käyttämään GfWL:n palveluja tai toimintoja. Niin rajallisia kuin ne olivatkin. Mutta stiimitetty Gold-painospa toimii nyt täysillä ja tukee myös Steamworksiä, moninpeliä, kaverihakuja, pilvitallennetuksia sun muita myöten.

Sitten hyviä ja huonoja uutisia. Vanhan Gold-version kaupasta ostaneet pystyvät lunastamaan Steam-version vanhalla CD-avaimellaan. Digitaalisen version suoraan Windows Live –kaupasta ostaneet jäävät sen sijaan tyhjän päälle. Ja jos ostelit Goldiin GfWL:n kautta lisäreitä, sori vaan, ne eivät siirry. Tallennettu tilanne ja saavutukset siirtyvät kotipelistä Steam-versioon, joten peliä ei tarvitse aloittaa alusta.

Alkuperäisen RE5:n saa nyt Stiimistä 6,80 eurolla ja Gold Editionin kaikkine päivityksineen ja uusine ominaisuuksineen 19,59 eurolla.

Kiitokset tärpistä Antille.

Lisätietoja: Resident Evil 5/ Biohazard 5  @ Steam

Lisätietoja: Resident Evil 5: Gold Edition available now on Steamworks

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Resident Evil 4 Wii Edition (Wii) 

Resident Evil 5 (360, PS3) 

Resident Evil 5 Gold (PS3, Xbox 360) 

Resident Evil 6 (PC, PS3, Xbox 360)

Resident Evil HD Remaster (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One) 

Muropaketin uusimmat