Uusimmat

Rock Band 4:n settilistaa kasataan yleisötoiveiden perusteella

13.03.2015 13:00 Miikka Lehtonen

Kun Harmonix ilmoitti viime viikolla, että Rock Band 4 on todellakin tulossa, moni innostui. Edellisestä bilepelistä on jo vuosia aikaa ja muovikitara vetää taas puoleensa taholla kuin toisella. Mutta olisiko biisitoiveita? Nyt niitä voi esittää.

Rock Band 4:n settilistaa kasataan yleisötoiveiden perusteella. Harmonix on avannut sivun, jonka kautta voi ehdottaa biisejä lisättäväksi peliin. Luonnollisesti jokainen sitten ymmärtää, että toivomukset eivät ole sitovia eivätkä takaa mitään, mutta idea on silti mainio. Kyllähän maailmaan musiikkia mahtuu ja vaikka Harmonixin väki onkin bändiporukkaa, tuskin hekään ihan kaikkia biisejä tuntevat tai muistavat huomioida.

Rock Band 4 ilmestyy toivottavasti myöhemmin tänä vuonna uusien instrumenttien kera, mutta tukee myös vanhojen pelien biisejä ja DLC:tä. Lisäksi Harmonixin väki tekee kaikkensa, jotta vanhatkin soittimet toimisivat.

Lähde: Harmonix

Muropaketin uusimmat