Uusimmat

Rokkia, aurinkoa ja videopelejä – Juho purkaa Illusionin satoa

26.07.2014 19:30 Jukka O. Kauppinen

Juho Anttila vieraili Joensuussa järjestettävässä Illusion-peliseminaarissa ja toi sieltä tuliaisina valtavan annoksen uutta näkemystä pelialan tuuliin. Ja nyt äijä raportoi!

Torstaina, heinäkuun 10. päivä Network Oasis oli kaikkea muuta kuin kuollut ja hiljainen. Tällöin starttasi vuoden 2014 Illusion-seminaari ja komeasti starttasikin. Pelin avasi nimittäin pitkän uran pelikehityksen ja pelijournalismin puolella tehnyt Ste Curran. Ulkomaisen esiintyjän sijoittaminen ohjelman avaajaksi tuntui kieltämättä erikoiselta linjanvedolta, mutta esityksen kuluessa kävi ilmi, että valinta oli ainoa oikea.

Kuka tappoi pelialan? Näin kysyi Curran esityksessä, joka oli muotoiltu henkilökohtaiselle tasolle sukeltavaksi salapoliisikertomukseksi. Epäiltyjä pelialan murhaajia riitti sadan kappaleen lista, jokainen aivan yhtä uskottava. Moni myös sellainen, jonka kohdalla itsekin on tullut ajateltua: ”Kinect tappaa pelialan. Free to Play tappaa pelialan.”

Mutta eihän pelialaa voi tappaa, sillä peliala on paljon enemmän kuin yksikään yksittäinen asia. Monen eri sektorin, teknologian, henkilön ja ajatuksen muodostama kokonaisuus, joka elää ja kehittyy jatkuvasti. Hieno esitys, hieno esiintyjä. Nimeä Ste Curran kannattaa etsiä vaikkapa YouTuben puolelta. Julistus pelialan kuolemasta, joka kääntyi rakkaudentunnustukseksi pelialalle. Mikä olisikaan ollut sen parempi tapa käynnistää pelialaa käsittelevä seminaari?

Lue koko artikkeli: Illusion 2014 – Rokkia, aurinkoa ja videopelejä

Lisää aiheesta

Illusion – mobiilimarkkina on kovaa bisnestä (päivä 2) 

Illusion – pelimusiikin profiilinkohotusta (päivä 1) 

Illusion-seminaarissa käsiteltiin peliaiheita laidasta laitaan 

Joulun ihme toteutui – suomalainen Reset sai rahoituksen viime hetkellä 

Kuinka suomalainen Next Games sai The Walking Dead -lisenssin 1

Lupaavan Reset-älypelin rahoituskampanja oli epäonnistua huonon onnen vuoksi 1

PlayStation 4 -julkaisupelit testissä 3: Blacklight Retribution, Killzone: Shadow Fall, Resogun