Uusimmat

Ropecon myönsi Kultainen Lohikäärme –palkinnon MtG-tuomari Johanna Virtaselle

28.07.2014 17:30 Jukka O. Kauppinen

Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestetty  roolipelitapahtuma Ropecon  on  palkinnut Johanna  Virtasen perinteisellä  Kultaisella Lohikäärmeellä  merkittävästä työstä Suomen pelikulttuurin hyväksi.  Pohjoismaiden merkittävimmäksi  Magic: the Gathering  -tuomariksi kutsuttu Virtanen  on ollut vastuussa  keräilykorttipelien suosion kasvusta Suomessa 2000-luvulla.

Suomen keräilykorttipelien  kehitys ja menestys ovat 2000-luvulla pitkälti Virtasen  ansiota.  Keräilykorttipelit  ovatkin  aktiivisen vapaaehtoistyön ja organisoinnin kautta  onnistuneet kasvattamaan pelaajamääriään  huimasti. Erityisesti neljän viime vuoden aikana peliturnausten suosio on kasvanut räjähdysmäisesti.

”Virtasen  merkitys  keräilykorttipelien parissa  on sanoinkuvaamaton. Tuomaroinnin lisäksi  Virtasen  aktiivisuus  uusien aktiivien ja tuomareiden kouluttamisessa,  turnausten järjestämisessä  ja pelaajien  tuomisessa harrastuksen pariin on ollut  korvaamatonta.  Keräilykorttipelit ovat pelikulttuurin  saralla  todellinen  menestystarina,  eikä  tällaista  menestystä olisi Suomessa mahdollista kuvitella ilman Virtasen  aktiivista panosta”, kommentoi palkintolautakunnan puheenjohtaja Mika Loponen.

Virtanen on toiminut vuodesta 2010 Pohjoismaiden aluekoordinaattorina  maailman suosituimman  keräilykorttipelin, Magic: the Gatheringin, parissa. Virtanen aloitti Magic: the Gathering  -tuomarina vuonna  1999 ensimmäiseltä tuomarointitasolta, ja Pohjoismaiden tällä hetkellä ainoa kolmannen tuomaritason  oikeus myönnettiin hänelle vuonna 2004. Hänen toimeenkuvaansa kuuluu ensisijaisesti uusien tuomareiden  koulutus  ja  tuomaritoiminnan kehittäminen.  Tuomaritoiminnan lisäksi hän  vastasi  myös  peliketju Fantasiapelien organisoidusta korttipelitoiminnasta vuosina 2003-2013. 

Keräilykorttipeleistä on viime vuosikymmenten aikana kasvanut  vapaa-ajan harrastuksen ohella  rahallisestikin  merkittävä liiketoimi. Satojen henkien  maailmanlaajuisten pro-tason turnauksien palkintopotit  liikkuvat sadoissatuhansissa  euroissa,  eikä pienempien, vapaamuotoisempien turnausten kävijämääriä voi  edes arvioida.

”Palkitsevinta on ollut seurata  harrastajakunnan kehitystä. Korttipeliharrastajakunta  on mahtava, ja ihmisten  vuoksi tuomarointi innostaa vuodesta toiseen. Yhteisö itsessään on syy keräilykorttipelien suosion kasvuun,”  Virtanen kommentoi.

”Kun pelaajat aloittavat harrastuksen  lapsina ja  he kasvavat  sekä  aikuistuvan  pelaamisen parissa, yhteisöstä hitsautuu pakostikin tiivis.”

Kultainen Lohikäärme:  Kultainen Lohikäärme on Ropeconin vuosittain jakama palkinto. Palkinto myönnettiin  ensi kertaa  2003, ja se jaetaan pitkäaikaisesta työstä roolipelien, miniatyyripelien, korttipelien tai lautapelien  saralla tai ansiokkaasta työstä pelikulttuurin kehittymisessä tai kehittämisessä.

Ropecon:  Ropecon  on  Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestetty  roolipelitapahtuma, joka kerää  tuhansia harrastajia vuosittain. Vuonna 2014 kävijöitä oli lähes neljä tuhatta.

Lisätietoja: http://www.ropecon.fi/

Lisää aiheesta

Ropeconiin osallistui yli 3600 harrastajaa – Kersti Juva sai kultaisen lohikäärmeen 

Kultainen lohikäärme -palkinnolla kumarrettiin Lautapelit.fi:n perustajille