Uusimmat

Rovio odottaa valtavaa Angry Birds -joulua

14.10.2012 19:00 Juho Anttila

Suomen suurin pelimenestys, Angry Birds on jo ilmiö, joka herättää niin ihastusta, innostusta kuin vastareaktioitakin. Pelin eri versioita on myyty ja ladattu käsittämättömiä määriä, mutta jos Roviota itseään on uskominen, kaikki tämä on vasta alkua.

Aiemmin tänä vuonna ilmoitettu Lucasfilm-yhteistyö ja sen hedelmänä syntyvä Angry Birds Star Wars -peli tulee nimittäin yrityksen oman suunnitelman mukaan olemaan firman suurin julkaisu tähän mennessä. Luvassa on Tähtien sota -aiheista Angry Birds -sälää suunnilleen kaikissa kuviteltavissa muodoissa.

Sen lisäksi, että itse peli julkaistaan niin mobiililaitteilla kuin PC:llä, täyttyy kauppa myös leluista, lautapeleistä, vaatteista ja muista Angry Birds Star Wars -aiheisista tarvekaluista. Uskaltaisikohan toivoa kauppoihin myös Angry Birds -aiheista vessapaperia niille, joiden kohdalla joka tuutista tunkevat vihaiset linnut ovat ylittäneet ärsytyskynnyksen?

Piti Angry Birdseistä tai ei, Rovion suoritus on joka tapauksessa huikea. Vain noin kolme vuotta vanha viihdebrändi pääsee tekemään merkittävää yhteistyötä kaikkien ikonisimpiin brändeihin kuuluvaa Star Warsia isännöivän Lucasfilmin kanssa. Huikea suoritus millä tahansa mittareilla tarkasteltuna.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Seuraava Angry Birds on Star Wars

Rovio uutuuspeli julkaistiin – Bad Piggies

Angry Birds Trilogy julkaistaan perjantaina konsoleille

Lue myös

The Walking Dead Episode 4: Around Every Corner (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Assassin’s Creed III -ensikosketus osa 2: rauhan mies sodassa maalla ja merellä

LotRO-kehittäjä oikeuteen tyhmän patentin vuoksi

The Walking Dead vaihtoi puzzlet emotionaalisiin pulmiin