Uusimmat

Rovion YT päättyi – potkuja jaeltiin pelättyä vähemmän, mutta silti noin 110:lle

04.12.2014 13:21 Jukka O. Kauppinen

Peliyhtiö Rovion YT-neuvottelut ovat päättyneet. Huonosti kävi, mutta ei silti aivan pelätyn huonosti. Rovio varoitti lokakuussa irtisanovansa 130 työntekijää, mutta potkujen määrä jäänee loppumetreillä noin 110:een.

Supistusten tuloksena Rovio päätyi myös keskittämään toimintonsa Espoon konttorille, minkä johdosta Tampereen toimisto suljetaan. Kaikki tamperelaiset saavat kenkää, elleivät onnistu uudelleensijoittumaan Espoossa sisäisessä haussa oleviin avoimiin tehtäviin.

Rovion potkut ovat noin 12-14% prosenttia yrityksen työvoimasta.

YT-neuvottelujen alkaessa yrityksen toimitusjohtaja Mikael Hedin kertoi, että YT johtuu optimististen kasvunäkemysten myötä tehdystä nopeasta laajentumisesta, mutta pelimarkkinat eivät vetäneetkään odotetulla tavalla. Niinpä yhtiö joutuu nyt karsimaan ”rönsyjään”.

Rovion viime kuukausien julkaisuista löytyvät muun muassa Angry Birds Stella –tv-sarja ja Angry Birds Stella -peli, retrohtava lentelytoiminta Retry, Angry Birds Transformers sekä sosiaalinen piraattiseikkailu Plunder Pirates.

Lisätietoja: http://rovio.fi

Lisää aiheesta

Apocalyptica soittaa possurokkia koko maailmalle – ja Martti Ahtisaari hieroo rauhaa 

Junior Game Jam kutsuu 13-17-vuotiaat tekemään pelejä 

Lento loppui: Rovio irtisanoo 16% työvoimastaan 

Rovion pelikampanja tukee kehitysmaiden lapsia 

Uusi Angry Birds -peli julkaistiin hämärän videon saattelemana  

Muropaketin uusimmat