Uusimmat

Sokea mies selätti Zeldan

03.03.2010 12:45 Tero Lehtiniemi

Vaikka pelit viime aikaisten tietojen mukaan voivat aiheuttaa myös sokeutta, ei tämä valitettava tila ole kuitenkaan täydellinen este peleistä nauttimiselle. Umpisokea yhdysvaltalaismies on nimittäin läpäissyt vanhan seikkailuklassikko The Legend of Zelda: Ocarina of Timen.

Mistään pikaprojektista ei ollut kysymys, ja siihen käytetty aika ja vaiva saattaa monesta tuntua hullujen hommalta. Oli miten oli, saavutus on varsin kunnioitettava. Mutta miten tämä oikein onnistui?

Koko homma sai alkunsa siitä, kun Ocarina of Time -fani Roy Williams löysi Youtubesta videon, jossa joku pelasi pätkiä Ocarinasta sokeana. Mies oli Jordan Verner, joka myöhemmin pyysi Zelda-yhteisöltä apua koko pelin läpäisyyn. Verner ei luonnollisestikaan odottanut, että joku lähtisi tähän projektiin, mutta näin kuitenkin kävi.

Williams ja kolme muuta fanaattista Ocarina-pelaajaa aloittivat kunnianhimoisen projektin, jossa he jakoivat pelin pieniin osiin ja kirjoittivat tarkasti ylös jokaisen liikkeen mitä tekivät. Verner sitten antoi tietokoneensa lukea tekstin, ja pelasi annettujen ohjeiden mukaan.

Kaiken kaikkiaan koko suoritukseen meni aikaa noin kaksi vuotta, ja pituutta tekstiohjeelle tuli lopulta yli sata tuhatta merkkiä. Normaali pelaaja läpäisee pelin noin viikossa. Jordan Verner on saavutuksestaan luonnollisesti hyvin innoissaan, eikä hänen ja hänen auttajiensa sinnikkyyttä voi kuin ihailla.

Sokeus ei siis ole mikään ehdoton este videopeleistä nauttimiselle, joskin projektin vaatima työ ja ääninäyttelyttömän pelin tarinasta nauttimisen kyseenalaisuus ovat merkki siitä, että ihan jokaisen näkövammaisen hupia videopeleistä tuskin tulee. Ainakaan tasohyppelypainotteisista toimintaseikkailuista.

Lähde: Camden man’s project helps blind man beat video game

Lisää aiheesta

Neljän päivän pelimaraton sokeutti kiinalaispelaajan

Lue myös

Modern Warfare -perseily jatkuu – tässä uusimmat käänteet

Ota päivän naurut loistavalla Team Fortress 2 -piirretyllä

Sony nappasi LittleBigPlanetin tekijät – onnea liitolle

Muropaketin uusimmat