Sotapelien kauniit ja rohkeat – arvostelussa Call of Duty: Ghosts
Heikki Takala ja Call of Duty. Yhdistelmä, joka on usein toiminut kuin häkä suljetussa autotallissa. Mutta ei tällä kertaa. Heikki ei vain lämmennyt. Ei vaikka miten yritti. Uusin CoD on kuin Michael Bayn elokuvat – täynnä räjähdyksiä, ilman sisältöä.
Ghosts kertoo vaihteeksi altavastaajan tarinan. Iljettävä Etelä-Amerikka on yllättänyt pohjoisen liittovaltion housut kintuissa, ja miehittänyt koko mantereen länsipuolen. Suoraselkäiset jenkit taistelevat kuitenkin vastaan poteroissaan, ja haamuina tunnetut erikoisjoukot tuhoavat vihollisen infrastruktuuria. Siksi tätä eliittijoukkoa tuhoamaan lähetetään – kukas muukaan – entinen haamusotilas.
Tarinaan liittyy kaikenlaisia salaliittoja, partoja sekä machomies-toimintaa, joka ei onnistu herättämään minkäänlaisia kiintymyksen tunteita suuntaan tai toiseen. Myös tarinan sissisotiminen epäonnistuu, sillä on varsin vaikea perustella millä ihmeen tavalla Yhdysvallat muka voisi olla altavastaaja. Hävityksestä huolimatta heillä on yhä käytössään loputon arsenaali tankkeja, lentokoneita ja ohjuksia – sekä yksi koira. Viimeinen viimeistään todistaa, että kyseessä on edelleen sivistysvaltio, muissa olosuhteissa piski olisi näet jo lyöty lihoiksi.
On huvittavaa, että koira on samalla ainoa hahmo, johon pelaaja tarinan mittaan kiintyy. Kukapa ei. Miehet ovat uhrattavissa, mutta rakkaan hurtan takia ollaan valmiita juoksemaan luotisateessa pitkiäkin matkoja, rassukka näet loukkasi jalkansa. Ja jottei kukaan ymmärtäisi ironiaa väärin, minä olen eläinrakas.
Lue koko arvostelu: Call of Duty: Ghosts (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)
Lisää aiheesta
Call of Duty: Black Ops 2 -moninpeliarvostelu (PC, PS3, Xbox 360)
Call of Duty: Black Ops II (PC, PS3, Xbox 360)
Call of Duty: Modern Warfare 3 (PC, PS3, Xbox 360)
Call of Duty: World at War (PC, PS3, 360)
