Uusimmat

Suomalainen indie-peli tarjoaa tarttuvaa musisointia pikkurahalla

25.11.2010 11:45 Miikka Lehtonen

Applen i-laitteille on toki enemmän pelejä kuin keskimääräisestä metsästä löytyy sieniä. Mutta kun useimmat niistä ovat niiden menestyneimpien teosten häpeilemättömiä kopioita, on kiva nähdä mukana myös niitä omaperäisiä ideoita, varsinkin kun ne ideat tulevat kotimaisilta pelikehittäjiltä.

Äskettäin iPhonelle ja iPadille julkaistu Memodies on mielenkiintoinen tapaus. Muun muassa Speden Speleistä tuttua muistipeli-formaattia ja pelaamalla luotavaa musiikkia yhdistelevä peli on idealtaan erikoinen ja lisäksi sen verran viimeistelty, ettei uskoisi asialla olleen yhden miehen kehitystiimin.

 

”Halusin inspiroida ihmisiä lähestymään musiikkia ilman koskettimia, ilman soitinta, kaikkea sitä, mitä ihmiset pitävät liian vaikeana. Halusin tehdä pelin, jota oli vain hauska pelata”, pelin duunaillut Juha Kiili kertoo. Siinä mies on myös onnistunut. Etkö usko? 79 sentin hintaisen pelin kokeilukustannukset eivät ainakaan ole suunnattomat, varsinkin kun pelin iPad-versiokin on yhtä edukas. Moninkertaisten iPad-lisien aikakautena moinen on piristävää nähtävää.

Linkki:Memodies iTunesissa

Linkki: Memodiesin saitti

Lue myös

Tältä Bayonetta näytti aikaisemmin

Aikakausi päättyy World of Warcraftissa – The Shattering tulee!

Logitech G35 -pelikuulokkeet tarjoavat toimivaa surroundia

The Witcher 2:n warettajia odottaa kamala kohtalo