Uusimmat

Suomalainen silmäkarkki Reset tukee myös Oculus Riftiä

21.12.2013 18:00 Juho Anttila

Suomalaisen Theory Interactiven aikamatkustusta ja robotteja esittelevä puzzlepeli Reset on kerännyt ansaittua huomiota niin kotimaassaan kuin myös kansainvälisessä lehdistössä, eikä syyttä. Julkisuuteen tihkunut kuvamateriaali, niin staattinen kuin liikkuvakin sellainen, on ollut luvalla sanoen huikean näköistä.

Jostain syystä pelaajat eivät kuitenkaan ole vielä huomanneet hypätä Reset-kelkkaan. Peli kerää parhaillaan lisärahoitusta Indiegogo-palvelussa, mutta kun aikaa on jäljellä enää kaksi ja puoli vuorokautta, tavoitteesta puuttuu yhä 25 000 euroa. Kiirettä siis pitää, jos yhteisörahoitus tahdotaan saada kasaan.

Vaikka kampanja kompasteleekin, etenee pelin kehitys yhä omaa tahtiaan. Theory Interactive on nyt kertonut, että Reset tulee tukemaan myös Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslaseja. Yhdistelmä kuulostaa kieltämättä huikealta. Hidastempoinen, mutta graafisesti huimaava 3D-peli virtuaalitodellisuuslasien läpi koettuna. Mikä voisikaan olla hienompaa?

Pelistä kiinnostuneet voivat kantaa oman kortensa kekoon täällä.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

Meganätti, vahvasti hypetetty Reset kompuroi keräyksessään

Meganätti suomalaispeli Reset aloitti keräyskampanjansa

Reset on yhä huikea – katso miltä myyttinen suomipeli nyt näyttää

Muropaketin uusimmat