Uusimmat

Suomalainen tekoäly inhimillisempi kuin ihmispelaajat

29.09.2012 13:00 Juho Anttila

Botit, nuo pelejä pelaavat ohjelmanpätkät kehittyvät vuosi vuodelta. Parhaimmat bottiohjelmat ovat jo niin vakuuttavia, että ne osaavat esiintyä ihmisinä. Tästä saatiin todiste BotPrize-kilpailussa, jossa kaksi bottiohjelmaa sai muut pelaajat ja kilpailun tuomarit luulemaan itseään ihmispelaajiksi.

2K Gamesin sponsoroimassa BotPrize-tapahtumassa joukko botteja asetetaan vastakkain ihmispelaajien kanssa Unreal Tournament 2004 -pelissä. Jokainen osallistuja, oli kyse ihmisestä tai botista, pyrkii voittamaan, mutta kisalla on tärkeämpikin tavoite.

Ihmispelaajilla on mahdollisuus merkitä vastustajiaan joko ihmisiksi tai boteiksi sen mukaan, kumpia he arvioivat vihollistensa olevan. Tämän vuoden kilpailussa 52% pelaajista arvioi kaksi taidokkainta bottia ihmisiksi, kun paras ihmispelaaja keräsi vain 40% pisteistä. Botit pelasivat siis inhimillisemmin kuin ihmiset itse.

Toinen voittaneista boteista, nimeltään UT^2, omaa juuret Suomessa. Botin ohjelmoinut Risto Miikkulainen on nimittäin, kuten nimestäkin voi päätellä, suomalaista alkuperää. Miikkulainen on valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta. Nykyään tohtorin arvonimeä kantava Miikkulainen toimii neurotieteiden ja tietotekniikan professorina Teksasin yliopistossa Austinissa. Toinen voittaneista boteista on puolestaan romanialaista alkuperää.

Voitokkaat bottiohjelmat naamioituivat ihmispelaajiksi seuraamalla vastustajien liikehdintää ja matkimalla sitä parhaansa mukaan. Tämän lisäksi UT^2 sovelsi myös kymmenistä Unreal Tournament -otteluista opeteltuja strategioita, joita tekoäly osasi vielä soveltaa ja kehittää itse eteenpäin tuottaakseen entistä inhimillisempiä toimintamalleja.

Tämän kaltaisella tutkimuksella on mielenkiintoisia sovelluksia myös pelimaailman ulkopuolella. Samoja teknologioita, joilla bottiohjelma saadaan vaikuttamaan ihmiseltä, voidaan hyödyntää tekoälykehityksessä yleisestikin. Inhimillinen, oppiva bottiohjelma on samalla myös askel kohti inhimillisempää ja oppivampaa tekoälyä.

Lähde: Edge

Lisää aiheesta

MIT vei meidät askeleen lähemmäs Skynetiä

Brinkissä on ihmismäinen tekoäly, tekijä väittää

Hemmot tekevät älykästä StarCraft-bottia

Lue myös

Darksiders II (PC, PS3, Xbox 360)

Wiikon wanha: Beneath a Steel Sky

Dead or Alive -fanit tahtoivat isompia tissejä: studio vastasi huutoon

Traktorit pörisevät seuraavaksi suomeksi