Uusimmat

Suomalaisen pelialan historia ja tärkeimmät pelit – yksissä, kovissa kansissa

14.07.2014 19:45 Jukka O. Kauppinen

Fobos-kustantamo julkaisi jonkin aikaa sitten Juho Kuorikosken hyvin, hyvin tärkeän kirjallisen teoksen. Ja hyvä niin. Tätä on kaivattu ja tarvittu.

Nykyisessä kotimaisen pelibisneksen valtavassa nousukiidossa on helppo unohtaa muutama tärkeä asia. Bisnes on isoa, kyllä. Isompaa kuin ikinä ja kasvaa. Mutta mikään ala ei ole kokonainen, ellei siitä muisteta myös historiaa. Maailma on täynnä kirjoja ja muistelmia, joissa avataan rock-bisneksen historiaa, kerrotaan bändeistä, biiseistä ja kännisistä festarikokemuksista. Kukaan ei ole kertonut samaa peleistä. Pelien historiaa löytyy lähinnä vanhoista lehdistä, joissa on jokunen peliarvostelu ja kenties haastattelukin. Lisäksi muutama väitöskirja ja tutkielma on nostanut hieman historian verhoa. Mutta siinä se.

Sitten saapui Juho Kuorikoski. Ei suinkaan tyhjästä. Herra on tutkija ja muun muassa pitkän linjan avustaja Pelit-lehdessä. Kuorikoski on onnistunut yhdistämään kiinnostuksensa peleihin ja taitonsa sananikkarina luomalla niiden avulla historiallisen tärkeän teoksen. Lisäksi herra on ollut kiitollisen osaava ihmisjahdissa, jonka tuloksena hän on saanut kiinni paljon ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet suomalaisen pelialan historiassa. Osa on tehnyt pelejä, osa on kirjoittanut niistä, osa tutkinut asiaa. Monenlaisia näkökulmia, haastatteluja ja historiallisten pelien esittelyjä yhdistelemällä suomalaisen pelialan historiaa käsitellään kunnioittavasti ja hienosti sen koko nykyhistorian mitalta.

Lue koko artikkeli: Sinivalkoinen pelikirja on kaikkien aikojen tärkein kirja

Lisää aiheesta

Frozenbyte – uusi suomalainen pelitalo parrasvaloihin (osa 1)

Haastettelussa Bugbear

Kotimaiset pienpelitekijät osa 3: Ville Könönen

Kotimaisuus on valttia

Matkailua pelialalla – sarjakuva sekoittaa totta ja tarua, itkettää ja naurattaa

Rampage Puzzle Attack – ensimmäinen suomalainen konsolipeli

Snowflake Studios – modipoppoo tähtää länkkäripelillään ammattilaisiksi

Muropaketin uusimmat