Uusimmat

Suomalaisen pelialan historiikki julkaistiin – nyt pelikirja kirjahyllyyn, mars!

28.04.2014 12:00 Jukka O. Kauppinen

Suomalaisen pelialan historiasta kertova Sinivalkoinen pelikirja on saatavissa suurimmilta kirjakauppiailta. Jos et ennakkotilannut kotimaisesta pelimaailmastamme kertovaa historiikkia etukäteen, niin nyt jos koskaan olisi syytä tarttua hetkeen!

”Toimiala ei ole täysin vakavasti otettava ennen kuin sillä on kaiken muun lisäksi oma historiankirjoituksensa”, kommentoi Suomen pelialan keskuksen johtaja KooPee Hiltunen.

”Kaikki muut varteenotettavan toimialan elementit Suomen pelitoimialalla on ollutkin jo pitkään. Nyt on myös dokumentoitu historia. Sinivalkoinen pelikirja on vaikuttava paketti. Se on toisille nostalgiatrippi nuoruuden peleihin, toisille vankka tietopaketti pelialan kehityksestä. Se on tarkka, helppolukuinen ja hyvin kirjoitettu kuvaus niistä vaiheista, joiden kautta Suomen peliteollisuus on noussut nykyiseen asemaansa.”

Sinivalkoinen pelikirja on ensimmäinen teos, joka yhdistää alan historian ja kaupalliset tuotteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Kolmessakymmenessä vuodessa on julkaistu yli 600 sinivalkoista peliä, joista suurin osa on esitelty ja arvosteltu teoksen sivuilla.

Kirjaa varten on haastateltu yli kuuttakymmentä alan toimijaa ja taustavaikuttajaa. Yhdessä tekijöiden äänellä kerrotun historian ja persoonallisella otteella kirjoitettujen peliesittelyjen kanssa Sinivalkoinen pelikirja muodostaa perusteellisen selvityksen suomalaisen pelialan kasvusta, kehityksestä ja tulevaisuudesta.

Kirjan menekki koestettiin Mesenaatti.me-joukkorahoituskampanjan kautta myymällä kirjaa ennakkoon. Kirja menestyi yli odotusten ja keräsi yli 15 000 euron edestä maksettuja ennakkotilauksia. Nämä tuotot käytettiin kirjan visuaaliseen ilmeeseen ja ulkoasuun. Kirja painettiin kovakantisena, kuvitettuna ja kokonaan värillisenä tarkoituksena tavoittaa osiltaan se visuaalisuus, johon pelitkin vahvasti nojaavat. Koko konseptiin sisällytettiin muutakin kokeellisuutta, kuten tilaajien nimellä varustetut erikoiskannet.

Juho Kuorikoski (s. 1983) on vaasalainen toimittaja ja Pelit-lehden vakituinen avustaja. Sinivalkoinen pelikirja on hänen ensimmäinen tietokirjansa. Hän kirjoittaa väitöskirjaa Vaasan yliopistossa digitaalisten pelien kerronnasta.

Sinivalkoinen pelikirja on myynnissä ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa, Akateemisessa kirjakaupassa, Verkkokauppa.comissa, Adlibris.comissa, Booky.fissä, CDON.comissa ja Prisma.fissä. Kirjan suositushinta on 43 euroa.

Lisätietoja: www.sinivalkoinenpelikirja.com

Lisää aiheesta

Sinivalkoinen pelikirja avaa suomalaisen pelialan historiaa