Uusimmat

Suomen eSport-skene suorittaa puhdistumisriittejä myrskyn keskellä

25.03.2013 14:00 Jukka O. Kauppinen

Viimeviikkoinen uutisemme Suomen elektronisen urheilun liitto ry:n oli kaikesta päätellen vain pintaraapaisu SEUL ry:n ja sitä kautta laajemmin suomalaisen eSportsin tämänhetkiseen myllerrykseen. Keskusteluista ja kommenteista päätellen kurssi on yhä korjattavissa, vaikka kokonaiskuvaa sekoittavatkin toisiaan epäluuloilla ruokkivat kommentoijat, joilla ei ole käsitystä todellisen maailman järjestötoiminnasta tai tapahtumien järjestämisestä.

Onneksi myrskyn keskellä olevat ovat osanneet ottaa tilanteen rauhallisemmin ja kommentoineet niukasti, mutta asiaa. Uusimmat puheenvuorot kertovat sekä SEUL ry:n että liittohallituksesta eronneen Petri ”Procyon” Hämälän näkökulmia.

SEUL: Liittohallituksen vastine julkiseen keskusteluun

Lainaus:

SEULin tehtävänä on edistää elektronisen urheilun asemaa Suomessa tuomalla alan toimijat saman pöydän ääreen ja luomalla kestävää toimintaa, joka seisoo omilla jaloillaan. Tämän päämäärän saavuttamiseksi liitto antaa nykyisille toimijoille eväitä laadun parantamiseen juuri kilpapelaamisen kannalta ja mahdollistaa sellaista uutta toimintaa, joka vie kohti samaa päämäärää.

Huomioitavaa on, että painopiste on nimenomaisesti kilpapelaamisessa – siis siinä kuuluisassa eSportissa – ja pysyvien rakenteiden luomisessa. Toistamme tässä samaa viestiä kuin aiemminkin: pelaajien ja tapahtuma- & turnausjärjestäjien välillä ei tulisi olla vastakkainasettelua, eikä liiton toiminnan ydintä tulla ikinä rakentamaan minkään muun kuin kilpapelaamisen ympärille.

Liitto saa rahoituksensa julkisista lähteistä: 60 000 euroa veikkausvoittovaroista ja 45 000 euroa palvelumyynnistä Helsingin Kaupungille. Osa rahoista luonnollisesti kohdistuu näiden palvelujen tuottamiseen toiminnanjohtajan kautta jo pelkästään siksi, että mm. iNNO-hanke tätä edellyttää. Ehkä olennaisinta on tietää, että tämä palvelumyynti kokonaisuutena silti tuottaa liitolle enemmän resursseja kuin kuluttaa.

Muilta osin rahoitus käytetään juuri niiden asioiden järjestämiseen, jotka edellä mainittiin. Koska raha on julkista, hallituksella on pikemminkin taipumusta pihistelyyn kun tuhlaamiseen. Järjestötaustalla on totuttu tekemään vähällä paljon.

Liiton tilinpäätös on liittohallituksen päätöksellä julkinen asiakirja, johon kaikilla on jatkossa mahdollisuus tutustua. Tilinpäätösasiakirjat tullaan julkaisemaan yhdistyksen tiedostopankissa kun liittokokous on ne hyväksynyt. Spekulointia rahoituksen käytöstä ei siis tarvitse tehdä.

Procyon: Suomen eSport ja SEUL ry

Lainaus:

Hallituslaisten matkustelua on kritisoitu julkisuudessa, omasta mielestäni tätä on taas tapahtunut liian vähän, tai ainakin vääriin tapahtumiin. Hallituslaisten osaaminen elektronisesta urheilusta on paikoin erittäin heikko. Mielestäni hallituslaisten pitäisi tutustua elektronisen urheilun eri puoliin vieläkin tarkemmin, mikä sisältää tutustumismatkoja tapahtumiin. Tietenkin idealitilanne olisi, että hallituslaiset tuntisivat eSportin jo entuudestaan, jollon tätä ei tarvitsisi tehdä.

Omasta mielestäni liiton tulisi edunvalvonnan ja tapahtumien keskusjärjestönä olemisen sijaan ottaa painopisteeksi tämän ”nuoren” lajin eteenpäin vieminen. Eteenpäin viemisen mahdollisuuksia on monia, ensisijaisena asiana tulisi kuitenkin olla lajin näkyvyyden kasvattaminen ja tuoda se ns. Mainstreamiin. Näkyvyyden lisäksi muita tärkeitä asioita on mm. turnausten kehittäminen, huippupelaamisen mahdollistaminen sekä koulutustoiminta. En myöskään sano etteikö liittohallituksella olisi hyviä suunnitelmia elektronisen urheilun eteenpäinviemiseksi, konkreettisia ja tärkeitä asioita, kuten standardointi, pelaajatalo, lounget ja IeSF-karsinnat. Olin itse valmistelemassa monia näistä hyvistä asioista.

Liitolla on myös yksi vakituinen työntekijä, joka omasta mielestäni kantaa virheellisesti titteliä toiminnanjohtaja. Käytännössä työntekijän tehtävät ovat Helsingin kaupungin iNNO-hankkeessa, ei itse liittoon kuuluvissa asioissa ja tietotaito vielä kauempana elektonisesta urheilusta. Liittohallituksen puheenjohtaja esitti hallituksen kokouksessa toiminnanjohtajan irtisanomista oltuaan tyytymätön toiminnanjohtajan työhön, mutta valitettavasti esitystä ei voitu edes käsitellä, sillä toiminnanjohtaja on virheellisesti palkattu normaalilla toistaiseksi voimassaolevalla työsopimuksella johtajasopimuksen sijaan. Onneksi iNNO-hanke sentään kattaa toiminnanjohtajasta aiheutuvat kulut. 

Huomautettakoon täältä sivusta, että harva asia on niin yksinkertainen kuin kommenttiboksiin kirjoittava saa sen kuulostamaan. Loppumetreillä liiton solmu tullaan kuitenkin ratkaisemaan ihan IRL-ympäristössä, liiton jäsenten ja jäsenjärjestöjen päätösten, todellisten faktojen ja SEUL ry:n kirjattujen tavoitteiden mukaisesti. Toivon mukaan siten, että ongelmat saadaan ratkottua kunnialla. Alkupäivien kohu on toki jo laantumassa ja vastuulliset ovat ehtineet varmasti miettiä huhumyllyrryksen keskellä jatkotoimia.

Lue juttu: Liittohallituksen vastine julkiseen keskusteluun

Lue juttu: Suomen eSport ja SEUL ry

Lisää aiheesta

Sisäinen draama uhkaa lamauttaa mittavaa julkista tukea nauttivan pelijärjestön

SEUL ry:n sisäinen draama on sitäkin vakavampaa, että liitto edustaa käytännössä omaa elektronisen urheilun piiriä laajempaa pelaamisen kokonaiskuvaa virallisille tahoille. Liitto esimerkiksi nauttii vuonna 2013 60 000 euron avustusta Opetusministeriöltä. Muilta tahoilta saatavien avustusten kera liiton saama julkinen tuki nousee tiemmä 100 000 euron tuntumaan.