Uusimmat

Suomi takoi eSports-historian parhaan MM-tilin, Ruotsi romahti

17.11.2014 10:00 Jukka O. Kauppinen

Suomen elektronisen urheilun liitto kertoo virallisessa lausumassaan, että Suomen maajoukkue sijoittui Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton IeSF:n maailmanmestaruuskisojen kokonaiskilpailun kolmanneksi. Tulos on suomalaisen eSports-historian kaikkien aikojen paras.

Maajoukkueessa erityisen ansioituneita olivat naispelaajat, jotka saavuttivat joukkueelle Tuula “edgemis” Rantalan ja Niina “Soyhi” Kahelan voimin Tekken Tag Tournament 2:ssa pronssia ja StarCraft II:ssa hopeaa.

Avoimissa sarjoissa Joni “Jonsai” Wielert saavutti Ultra Street Fighter IV:n hopeasijan sekä Dota 2 -joukkue voitti pronssiottelussa Georgian.

Muutkaan maajoukkueen jäsenet eivät olleet osattomia Suomen saavuttamaan kokonaiskilpailun kolmanteen sijaan, sillä avoimien sarjojen kaksi top8 -sijaa Tekkenistä ja StarCraft II:sta sekä Hearthstonen top16 -sija siivittivät Suomen 20 pisteellä ohi Romanian.

Kokonaiskilpailun voitti Etelä-Korea 347 pisteellä ja toiseksi sijoittui Kiina 216 pisteellä, voittaen Suomen vain vaivaisella 9 pisteellä.

Naapurimaallemme Ruotsille kokonaiskilpailun kuudes sija oli pettymys viime vuoden toisen sijan jälkeen.

Maajoukkueessa erityisen ansioituneita olivat naispelaajat, jotka saavuttivat joukkueelle Tuula “edgemis” Rantalan ja Niina “Soyhi” Kahelan voimin Tekken Tag Tournament 2:ssa pronssia ja StarCraft II:ssa hopeaa.

Avoimissa sarjoissa Joni “Jonsai” Wielert saavutti Ultra Street Fighter IV:n hopeasijan sekä Dota 2 -joukkue voitti pronssiottelussa Georgian. Muut maajoukkueen jäsenet eivät kuitenkaan olleet täysin osattomia Suomen saavuttamaan kokonaiskilpailun kolmanteen sijaan, sillä avoimien sarjojen kaksi top8 -sijaa Tekkenistä ja StarCraft II:sta ja Hearthstonen top16 -sija siivittivät Suomen 20 pisteellä ohi Romanian.

”Olen erittäin tyytyväinen todella hienoon joukkueeseen ja sen kisamenestykseen. Pelaajat hitsaantuivat joukkueena yhteen todella hyvin ja pystyivät venymään yli henkilökohtaisten tavoitteiden, millä saavutettiin odotettua korkeampia henkilökohtaisia mitalisijoja. Azerbaidzanin MM-kisoihin lähdettiin tavoittelemaan kokonaiskilpailun mitalia, jonka saavuttamisessa erityisesti Niina Kahelan ja Joni Wielertin hopeasijoitukset olivat merkittäviä”, ylisti Suomen elektronisen urheilun liitto – SEUL ry:n puheenjohtaja Erkka Jouste.

Kokonaiskilpailun voitti Etelä-Korea 347 pisteellä ja toiseksi sijoittui Kiina 216 pisteellä, voittaen Suomen vain vaivaisella 9 pisteellä. Naapurimaallemme Ruotsille kokonaiskilpailun kuudes sija oli pettymys viime vuoden toisen sijan jälkeen.

Kuudennetta kertaa järjestettyyn maailmanmestaruusturnaukseeen osallistui yli 400 elektronisen urheilun pelaajaa 46:sta maasta. Suomi osallistui turnaukseen nyt neljättä kertaa. Viime vuonna sijoitus oli kuudes.

Lisätietoja: http://www.seul.fi/

Lisätietoja: http://ie-sf.org/

Lisää aiheesta

Suomelle Dota 2:n MM-pronssi! 

Suomelle StarCraft 2 –MM-hopeaa! 

Suomelle Ultra Street Fighter 4:n MM-hopeaa! 

Suomen eSportsin MM-maajoukkue: 1. kisapäivä 

Suomen eSports-joukkueen MM-perjantai: Tekken Tag Tournament 2 ja StarCraft II 1

Suomen eSports-maajoukkue: ”kolme maata ja orientaatiota” – turnaus alkoi

Suomi nousi nappasi ensimmäisen mitalin – Tuulalle Tekkenin MM-pronssi

Muropaketin uusimmat