Uusimmat

Täydellinen tasoloikka? Rayman Legends on viiden tähden peli!

20.09.2013 20:30 Jukka O. Kauppinen

Juho Anttila otti ja loikkasi. Kauas ja komeasti. Sillä olihan hän Rayman. Legendaarinen Rayman!

Raymanin visuaalinen tyyli seuraa Originsin jatkumoa. Tyylitelty, anarkistinen ja hieman äkkiväärä taidesuunnittelu ihastuttaa alkumetreistä lähtien. Piirrosmaisemiin on upotettu huimasti yksityiskohtia ja elävyyttä puhumattakaan hahmoista, joiden liikkeet, eleet ja ihan koko olemus huokuvat omaa, hulvattomalla tavalla äkkiväärää tyyliä.

Wii U -versiolla pelaaminen käy tarvittaessa myös pelkällä kosketusnäyttöohjaimella. Kutistaminen pienelle näytölle latistaa näkymiä hieman väistämättä, mutta meno on silti muikeaa myös taskumuodossa. Pikkulinnut tietävät kertoa, että testissä ollut Wii U -versio vie visuaalisella annillaan muita alustoja selvästi. Kokeilematta vaikea todentaa, mutta todella hyvältä peli näyttää joka tapauksessa.

Pelattavuus keskittyy pääosan aikaa tuttuihin perusasioihin. Kentät voi toki juosta vain läpi, mutta tällöin pistepotti jää laihaksi. Edetäkseen kunnolla ja avatakseen nopeasti uutta pelattavaa on pelastettava ympäri maisemia piilotettuja Teensyjä. Osa on ripoteltu suoraan reitille, joidenkin kohdalla joutuu kaivelemaan hieman kentän nurkkia.

Vaikeustaso on aluksi kohtuullinen, mutta kasvaa matkan varrella tasaisesti. Super Meat Boy -tasolle ei kuroteta missään vaiheessa, mutta myöhemmin matkan varrella tulee vastaan kenttiä, joissa saa jo hieman hikoilla etenemisen eteen. Latauspisteitä on kuitenkin ripoteltu sen verran tiheään, ettei meno käy turhauttavaksi. Haaste syntyy peruspelaamisen sijaan salaisuuksien etsimisestä.

Lue koko arvostelu: Rayman Legends (PC, PS3, PSV, Wii U, Xbox 360)                         

Lisää aiheesta

Rayman 3: Hoodlum Havoc (GBA) 

Rayman Origins (PS3, Wii, Xbox 360) 

Rayman Raving Rabbids (PS2) 

Muropaketin uusimmat